fbpx
Kaupunkiuutiset

Hömpstadin kaupungin hauskat hahmot valloittavat Aulangon Graniittilinnassa ­– Mutta millainen poika on koko kaupungin Vinski?

Palma Pekkola on apteekkari, Sohvi Wrangell Vinsentti ja Ilari Vahos Vinski. Kuva: AP Sarjanto

Simo Puupponen eli Aapeli kirjoitti vuonna 1954 lastenkirjan Koko kaupungin Vinski, joka sai pari vuotta myöhemmin jatko-osan Vinski ja Vinsentti.

Hämeenlinnan Miniteatteri esittää Aulangolla Marko Pohjanrinteen dramatisointia, jossa nämä kaksi teosta on yhdistetty. Esityksen ohjaa Miniteatterin johtaja Suvi Seppälä.

– Olen aina diggaillut klassikkoja ja Vinski on juuri sellainen. Olemme olleet kaksi vuotta pois Aulangolta koronan takia ja on mukavaa palata taas tänne, Seppälä sanoo.

– Vinskihän asuu Hömpstadin kaupungissa, jossa on valloittavan ihania hahmoja ja jotakin varmasti tuttua myös meille hämptonilaisille.

Harakka kaverina

Vinski ostaa apteekista näkymättömyyspulveria ja tekee kaupungissa kaikenlaisia hyviä tekoja.

– Vinski on iloinen jekkuilija, samalla kertaa vikkelä ja kömpelö, vähän niin kuin minäkin, Ilari Vahos pohtii nimiroolistaan.

Päähenkilön kumppania, Vinsentti-harakkaa esittää Sohvi Wrangell.

– Vinsentti on vähän sellainen Pikku Myyn tapainen hahmo. Hän on tosi mukava kaveri, mutta omasta arvokkuudestaan tarkka ja suutahtaa helposti, Wrangell kertoo.

Palma Pekkolan tulkitsema apteekkari on vähän mystinenkin tapaus.

– Hän haluaa olla omissa oloissaan ja mietiskelee viisaita, mutta ystävystyy kuitenkin Vinskin kanssa, Pekkola kuvailee.

Näytelmä rakentuu erilaisista kohtauksista, joissa on mukana myös itse Aapeli kertojana. Liikaa juonesta ei sovi paljastaa, mutta tarinassa käydään ainakin tyynykerhossa, tavataan oikea sirkustaiteilija ja suoritetaan pelastusoperaatio.

Tapahtumia riittää

Esitykset Aulangolla alkoivat 14. kesäkuuta ja jatkuvat 28. heinäkuuta asti. Lisäksi Vinskistä on neljä esitystä Hippaloissa heinäkuun lopulla.

– Olen tykännyt tästä tosi paljon, minulla on hyvää seuraa. Olen esityksen ainoa poika, mikä on välillä tylsää, mutta yleensä ei, Vahos kertoo.

Nuoret näyttelijät uskaltavat luvata, että katsomossa tullaan viihtymään.

– On tosi hauskaa päästä seuraamaan kaupungin elämää, ja joka kohtauksessa tapahtuu paljon. Ja jännittääkin saa.

Graniittilinnaa on myös remontoitu ja sen edustalla on suojatie.

– Muuria sekä käytäviä on tuettu ja turvakaiteet asennettu, joten tänne on turvallista tulla, Seppälä sanoo.

Koko kaupungin Vinski 28.7. asti Aulangon Graniittilinnassa. Esityksen nettisivulla www.miniteatteri.fi.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset