Kaupunkiuutiset

Hovinkartanossa vietetään Niskavuori-kesää

Niskavuori on Hovinkartanon taidekeskuksen tämän kesän teema. Pihapiirin eri rakennuksiin on ripustettu näyttelyitä, joissa kaikissa teema toistuu jostakin näkökulmasta. Kymmenet paikalliset ja kansainväliset taiteilijat ovat paneutuneet suomalaisen maalaiselämän ja maalaisromantiikan tunnelmiin.

Hilmanhovin ylisille on tuotu Niskavuorielokuvien julisteita sekä maatilan vanhaa esineistöä ja työkaluja. Ihania vanhoja tavaroita on löytynyt niin paljon, että kokoelmasta voisi hyvinkin syntyä Sotjalan oma kylämuseo. Vanhoja huonekaluja ja sisustustekstiilejä on esillä niskavuorelaista sisustustyyliä esittelevässä Jugendlinnassa, johon on sijoitettuna myös sinne sopiva jugendtyylinen apteekkimuseo.

Taidekeskuksen omista kokoelmista on valittu esille uutta taidetta. Teokset ovat esillä Jugendlinnassa ja pihapiirissä ja ne on tehty ja työstetty näissä hauholaismaisemissa. Hovinkartanossa on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa vieraillut satoja taiteilijoita, joista kaukaisimmat ovat tulleet tänne Australiasta, Intiasta ja Brasiliasta asti.

Uutta taidetta esitellään myös kahdessa valtakunnallisessa ryhmänäyttelyssä joihin on valittu taiteilijat avoimen haun perusteella.

Hilmanhovissa Maalaiselämää ja -romantiikkaa -näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja sekatekniikkatöitä 19 nykytaiteilijalta. Teoksia on esillä yhteensä 49. Kaikki teokset on valittu näyttelyyn Niskavuori-teemalla.

Makasiinigallerian Maalaiselämää -näyttely on Eurooppalaisen kulttuuriyhdistyksen kesänäyttely. Molemmissa näyttelyissä kuvataan maalaiselämää ennen ja nyt.

Lisäksi on esillä kahden taiteilijan teoskokonaisuudet. Valkoisen talon vanhassa tuvassa on esillä Heikki O. Jokisen akvarelleja läheltä ja kaukaa ja Jugendlinnan ruokasalissa esitellään Ulla Kauhasen enkeleitä ja muita siivekkäitä.

Näyttelyiden ohella Hovinkartanossa, Sotjalantie 58, Hauho, järjestetään kesätapahtumia kuten su 3.7. klo 17 Bel Canton ystävien kahvikonsertti, 21.7. klo 18 Punahilkka-elokuva, joka on kuvattu Hovinkartanossa, 24.7. klo 14 Dymphie Kiesin vetämä käsityöpaja sekä päätöspäivänä 31.7. klo 14 Hannu Räisän vetämä nukketeatterityöpaja.

Hovinkartanon kesänäyttelyt 29.6. – 31.7.2016. Avajaiset 29.6. klo 16. Avoinna ti–su klo 11–17, (ma suljettu).

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset