Kaupunkiuutiset

Huipputaiteilijoiden opissa

– Minulla on jatkuva nälkä tätä alaa kohtaan, intohimo ja halu pystyä parempaan, hämeenlinnalainen meikkitaiteilija Tiina Lamberg perustelee matkaansa maailman kuuluisimpien meikkitaiteilijoiden oppiin Yhdysvaltoihin.

Lamberg on ollut alalla yhteensä 17 vuotta. Vuodesta 2005 hänellä on ollut oma yritys, ja kivijalkaliike Studio Tiina Lamberg Hallituskadulla vuodesta 2014. Etelä-Suomen alueella työskentelevällä meikkitaitelijalla on ollut kysyntää, mutta vaikka asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, jotain puuttui.

– Tarvitsin kritiikkiä, halusin, että joku kertoo, mitä voin tehdä paremmin tai eri lailla, jottei kehitys pysähdy, Lamberg perustelee.

Eniten Lambergia huoletti se, että liike oli kiinni kaksi viikkoa keskellä vilkkainta joulukautta.

– Mietin pitkään, voinko lähteä, mutta joskus on pakko tehdä uhrauksia päästäkseen eteenpäin, Lamberg sanoo.

Kurssi järjestettiin Portlandissa Oregonin osavaltiossa 29.10.–15.11. Lamberg sai vinkin kurssista kontaktiensa kautta.

– Tässä työssä on tärkeää verkostoitua. Kontaktit muihin toimijoihin luodaan pääasiassa netin kautta, ja kurssilla olikin hauskaa, kun vuosia netin kautta tunteneet pääsivät vihdoin kohtaamaan myös kasvokkain.

Kurssin 12 kouluttajaa oli alansa tunnetuimpia mestareita, jotka meikkasivat maailman eturivin artisteja, näyttelijöitä ja malleja. Muun muassa Beonce, Angelina Jolie, Tyra Banks, Madonna ja Victoria Beckham olivat heidän asiakkaitaan.

Kurssilla kukin mestari kertoi myös oman polkunsa huipulle.

– Kuulimme ihania ja rankkoja tarinoita. Huippumeikkitaiteilijan asema ei irtoa helposti, vaan vaatii kovaa työtä. Puolen vuoden koulutus ei tee kenestäkään taiteilijaa, vaan asema pitää ansaita.

Useimmilla mestareilla ei ollut edes alan koulutusta, vaan he olivat ammentaneet oppinsa työn kautta, ja rajoja rikkoen.

– Ketään ei voi kopioida, se näkyy. Meikki tehdään ennen kaikkea pään sisällä, ajatuksen kanssa. Se on se juttu.

Kurssilta Lamberg haki ja sai myös vahvistusta näkemyksilleen, että oma tapa tehdä löytyy oman työn ja oivallusten kautta.

– Lähdin etsimään itseäni ammatillisesti. Olen kulkenut täällä pitkään vastavirtaan, rikkonut rajoja. Kurssilla sain vahvistusta ajatukseeni, että rajoja voi rikkoa, perustellusti.

Kurssilla iso ryhmä jaettiin kolmeen pienryhmään, joissa kouluttajat demonstroivat työtään sekä kertoivat tekniikastaan ja työstään. Kurssilaiset saivat vinkkejä kauneus-, kuvaus- ja juhlameikeistä, sädehtivästä ihosta, ja siitä, kuinka naisista tehdään ”kalliin näköisiä”, sekä ikääntyvän ihon meikistä ja monista muista tekniikoista.

– Esimerkiksi ”kalliin näköinen” tyyli on hyvin hienostunut. Meikissä ei ole ylilyöntejä, vaan kaikki on tosi hienovaraista ja tyylikästä, Lamberg kuvailee.

Kurssilaiset pääsivät myös itse kokeilemaan tekniikoita, ja saivat tarvittaessa opastusta miltei kädestä pitäen.

Lamberg sai myös kullanarvoista tietoa tumman ihon meikkaamisesta, mitä hän piti yhtenä kurssin tärkeimmistä anneista.

– Suomessa aiheesta ei ole juuri ollut opetusta, vaikka asiakaskunnassani on yhä enemmän myös tummaihoisia.

Lamberg poimi kurssilta myös vinkkejä, joita itse kukin voi halutessaan soveltaa.

Hyvä valaistus on meikkaamisessa aivan olennaisessa osassa. Usein valo tulee liian ylhäältä ja on liian lämmintä.

– Hyvään valaistukseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Kurssilla huippumeikkaajat eivät keskittyneet virheisiin vaan korostamaan kasvojen hyviä puolia.

– Jokainen on hyvä sellaisena kuin on. Kiinnitä huomio hyviin puoliin ja niiden korostamiseen, ei virheiden etsimiseen ja peittämiseen.

Kaikkein tärkeintä on, että meikki pitää tehdä ajatuksen kanssa.

– Täytyy tietää, miksi mitäkin laitetaan, tai miksi ei. Ei meikata vain meikkaamisen vuoksi. Se on hyvä neuvo kaikille, Lamberg vinkkaa.

Kurssilla opettanut, suurimpien muotilehtien kansikuviin meikkaava Stephen Dimmick antoi myös loistavan kauneusvinkin, johon löytyy linkki Studio Tiina Lambergin facebook-sivuilta.

– Kiteytettynä Dimmickin viesti on, että ”nosta katseesi kohti valoa, niin näytät hyvältä”.

– Meikin perimmäinen tarkoitus on, että olo tuntuu hyvältä, ja kun olo on hyvä, se näkyy, Lamberg hymyilee.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

19.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

22.9.2020