fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Idänpäähän syntyi hullujen ideoiden ikioma maailma – Mikaela Holmberg ja Ville Ketonen avasivat kotitalossaan historiaa ja mystiikkaa tulvivan kaupan

Mikaela Holmberg on yhdessä puolisonsa Ville Ketosen kanssa tehnyt uudenlaisen aluevaltauksen. Heidän kotitalonsa juhlasalissa on nyt erikoisliike kaikkein erikoisimmasta päästä. Kuva: AP Sarjanto
Mikaela Holmberg on yhdessä puolisonsa Ville Ketosen kanssa tehnyt uudenlaisen aluevaltauksen. Heidän kotitalonsa juhlasalissa on nyt erikoisliike kaikkein erikoisimmasta päästä. Kuva: AP Sarjanto

Idänpään vanha seurantalo on nyt kiehtovalla tavalla sekoitus menneisyyttä ja nykypäivää.

Vuonna 1907 valmistunut rakennus on hämeenlinnalaisten Mikaela Holmbergin ja Ville Ketosen koti, mutta sen kauppa houkuttelee myös asiakkaita pitkienkin matkojen takaa.

Pariskunta avasi lokakuun viimeisenä viikonloppuna talossa Keskiaika- ja Tarotpuodit.

– Villehän on pitänyt Keskiaikapuodin verkkokauppaa jo pitemmän aikaa ja vuoden alussa hän hankki Tarotpuoti.fi-domainin. Näiden kaikkien tavaroiden pitää olla jossakin, ja meillähän on tätä tilaa, joten oli ihan luontevaa lähteä kokeilemaan, kuinka paljon kiinnostusta kauppa herättäisi, Holmberg kertoo.

Haarniskat ja suitsukkeet

Tarotpuoti avasi pienen showroomin jo heinäkuussa. Juhlasaliin tehtyä isoa myymälää rakennettiin pitkin kesää ja syksyä.

– Kaksi kuukautta meni aika intensiivisesti remontin parissa. Salia lämmitettiin Vanajan kirkosta tuoduilla 1950-luvun pönttöuuneilla ennen kuin sähköt ja lämmitys saatiin kuntoon. Keskiaikapuodin hyllyt on tänne varta vasten rakennettu ja loppuaika menikin sitten tavaroiden sijoittelussa.

Tunnelmallisesti valaistussa tilassa ovat nyt sulassa sovussa haarniskat, miekat ja keskiaika-asusteet, tarotkortit ja kristallit sekä suitsukkeet ja kristallipallot. Myymälässä on myös kahvila ja valikoima erilaisia teelaatuja.

– Kaikki tuntuu nyt oikealta, kun tila on saanut uuden elämän ja tarkoituksen. Porukkaa on jo näin alkuvaiheessa käynyt tosi hyvin, Holmberg sanoo.

Keskiaikapuodin kypärärivistö vetää huomion puoleensa. Kuva: AP Sarjanto
Keskiaikapuodin kypärärivistö vetää huomion puoleensa.

Hyppäys tuntemattomaan

Ketonen tunnetaan turvallisuuspalveluja tuottavan Local Crew Ltd:n toimitusjohtajana ja hän on Hämeenlinnan keskiaikayhdistyksen hallituksen jäsen.

Holmberg on kansainvälistäkin mainetta niittänyt valokuvaaja. Vielä jokin aika sitten hän työskenteli kuvaajana Vallila Interiorilla.

– Se oli ihan hyvä kokeilu, mutta tuli tiensä päähän. En ole oikein sellainen “päivätyötä maanantaista perjantaihin” -ihminen. Yrityksessä oli käynnistymässä myös valtavat yt-neuvottelut, enkä halunnut olla siinä touhussa mukana.

Holmberg toimii edelleen valokuvaajana. Puodinpito on uusi aluevaltaus ja melkoinen hyppäys tuntemattomaan.

Käytännössä koko aikuisikänsä henkistä työtä tehnyt Holmberg totuttelee nyt identiteettiinsä myös erikoislaatuisen liikkeen kauppiaana.

– Tuotteemme ovat nousevaa trendiä, mutta toisaalta vaikkapa tarotkorteista voi herkästi saada hörhön leiman otsaansa. Olen tehnyt paljon duunia pään sisällä sen eteen, etten välitä siitä, mitä jotkut muut ajattelevat. Ihminen voi tehdä monenlaisia juttuja.

Henkimaailman hommia

Kun keskiaika on Ketosen ominta aluetta, Tarotpuoti on pitkälle Holmbergin valtakuntaa.

– Olen aina ollut kiinnostunut henkimaailman hommista ja myös korttien kuvitus on kiehtovaa. Kaverini teki aikoinaan tulkintoja tarotkorteista, mutta itse en uskaltanut tehdä niitä vuosiin.

Kortteihin liittyy vahvoja stereotypioita, jotka eivät Holmbergin mukaan pidä lainkaan paikkaansa.

– Minun näkemykseni mukaan tarotit eivät ennusta tulevaisuutta, vaan vahvistavat itsetuntemusta. Ne ovat hyvä keino pysähtyä itsensä äärelle, hän kuvailee.

Idänpään vanha seurantalo on rakennettu vuonna 1907. Kuva: AP Sarjanto
Idänpään vanha seurantalo on rakennettu vuonna 1907.

Yllättäviä harrastajia

Tarotin historia ulottuu kauas historiaan 1400-luvun Italiaan, jolloin se oli vain yksi korttipeleistä. Kortteja alettiin tulkita vasta satoja vuosia myöhemmin.

Suomalaisille tarot on tullut tutuksi lähinnä elokuvista, mutta viime vuosina sen harrastus on kasvanut huimaa vauhtia.

– Vielä pari vuotta sitten puodin perustaminen ei ehkä olisi ollut hyvä idea. Nykyään nuoret etsivät tietoa netistä ja aiheesta on paljon juttuja esimerkiksi Youtubessa. Tarotin harrastajien joukosta löytyy hyvinkin yllättäviä tyyppejä, Holmberg kertoo.

Puodissa on lähes tuhat erilaista tarotpakkaa, joista osa ostetaan suoraan tekijöiltä.

– Valikoimamme on Suomen kattavin ja tilauksia tulee paljon myös ulkomailta.

Samanhenkisten kohtauspaikka

Idänpään puodissa on hyvin omaleimainen tunnelma, joka huokuu kiireettömyyttä.

Tuntuu, että Holmberg on itsekin vähän ihmeissään lopputuloksesta.

– Olen saanut toteuttaa kaikkia hulluja ideoitani. Toivoisin, että tästä tulisi paikka, jossa samanhenkiset ihmiset voivat kohdata toisiaan ja olla sellaisia kuin haluavat.

Keskiaikapuoti ja Tarotpuoti (Idänpääntie 12) ovat avoinna to–pe kello 12–18, la–su kello 12–16.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset