Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ihmiselo on jatkuvaa kamppailua laiskuutta vastaan – Rita Ahvenniemi on kehittänyt menetelmän "liskoaivon" käskyjen nujertamiseksi

Hämeenlinnalaisen käyttäytymistieteiden asiantuntijan uusi kirja opastaa motivoitumisen saloihin. Teos sopii oppaaksi esimerkiksi opettajille tai vaikkapa laihduttajille.
Mentaalivalmennus on Rita Ahvenniemen mukaan tulevaisuuden työväline arjen haasteisiin. Hän on koostanut luomastaan menetelmästä oppaan kaikkien käyttöön. Kuva: Heli Karttunen
Mentaalivalmennus on Rita Ahvenniemen mukaan tulevaisuuden työväline arjen haasteisiin. Hän on koostanut luomastaan menetelmästä oppaan kaikkien käyttöön. Kuva: Heli Karttunen

Ihminen on lähtökohtaisesti laiska. Evoluutio on muokannut meidät sellaisiksi.

– Ihminen säästää energiaa aina kun voi. Kysymys on eloonjäämisestä, alustaa käyttäytymistieteiden eri suuntauksiin perehtynyt hämeenlinnalainen Rita Ahvenniemi.

Kun jotain täytyisi saada aikaiseksi, joudumme vastakkain ”liskoaivon” kanssa.

Motivaation täytyy olla riittävän suuri ja henkilökohtainen, jotta toiminnan tarve ohittaa alkukantaisen vietin olla tekemättä mitään.

– Joudumme taistelemaan hirveästi biologista perimäämme vastaan. Tätä voisi verrata pyöräilemiseen. Kun vastaan tulee ylämäki, on helpompi kääntyä takaisin ja lasketella. Emmehän me liiku, tai syö terveellisesti, jos ei ole pakko.

Omien tarpeiden tunteminen tärkeää

Ahvennimiemi on vuosien varrella kehittänyt Mental Management -menetelmän motivoinnin tueksi. Hän on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan ja oppaan.

Juuri julkaistu kolmas teos Mental Training -Tulevaisuuden työväline avaa menetelmää käytännön tasolla.

Ahvenniemi haluaa alkuun selventää, millaiseen lähtöajatukseen menetelmä perustuu.

Hän esittää vertauksen, että vaikka emme olisikaan täysin ”terveitä”, voimme silti tehdä jotain tilanteemme parantamiseksi.

– Elämme ikään kuin liukkaalla pinnalla, jolla liukuu helposti alas. Hyvinvoivana pysyy helpommin, kun on selvillä omista tarpeistaan ja pystyy tyydyttämään ne.

Opaskirjasta apua motivointiin

Teos on tarkoitettu oppaaksi etenkin opettajille, ohjaajille, johtajille ja kaikille, joiden tehtävänä on motivoida toisia ihmisiä tiettyyn tavoitteeseen, mutta myös ihan tavallisille ihmisille.

– Lähden aina ihmisen perustarpeista. Jos ongelmana ovat vaikka oppilaan poissaolot, kysyn, mikä tarve saa hänet tulemaan kouluun.

On tärkeää tiedostaa, mikä ongelma on, ja myös, ketä se koskee. Asioista, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata ottaa stressiä.

– Tärkeintä on erottaa, mikä on minun ongelmani ja mikä jonkun toisen. Esimerkiksi jos töissä on kiire, silloin työn tavoitteet ja resurssit eivät ole tasapainossa, ja jotain pitää jättää pois. Tämä on vaikeaa etenkin hoitoalalla. Silloin eteen tulee se, kenen ongelma se on.

Tukea monenlaisiin ongelmiin

Uusi kirja sisältää mentaalivalmennuksesta käytännön esimerkkejä, joita voi soveltaa niin työ- kuin yksityiselämässä.

– Halusin tuoda ihmisten tietoisuuteen kehittämäni yksinkertaisen, järjestelmällisen menetelmän, jolla voi saada asiat kuntoon.

Teoksessa paneudutaan muun muassa stressin- ja painonhallintaan, uni- ja oppimisvaikeuksiin, riippuvuuksiin, kipu- ja jännitystiloihin, itsetunto-ongelmiin, motivaation puutteeseen sekä rentoutukseen.

– Kirja sisältää runsaasti tapauskuvauksia, erilaisia mentaalivalmennuksen perusharjoituksia ja niiden yhdistelmiä.

Tekeminen ja kokeminen ovat avainasemassa. Esimerkiksi itsetuntokysymyksissä hyviä kokemuksia voidaan vaikka järjestää.

– Tärkeintä on, että tekee jotakin tai pyytää apua.

Rita Ahvenniemi

Syntynyt Pietarsaaressa, ruotsinkielinen, omaa sukua Palmö.

Asunut Hämeenlinnassa vuodesta 1992.

Perheessä puoliso ja neljä aikuista lasta.

FM Helsingin yliopistosta, FT Tampereen yliopistosta, mental manager.

Toiminut koulukuraattorina. Työskentelee oman yrityksensä kautta muun muassa Koulutuskuntayhtymä Tavastialle ja Centria-ammattikorkeakoululle Kokkolassa.

Julkaissut kirjat Mental Management: Käsikirja uuden työelämän kohtaamiseen (2018), 100 kirjettä – opas elämän käänteisiin (2019) ja Mental Training -Tulevaisuuden työväline (2021).

Kotisivut: www.training.fi

Motto: ”Skip the shit!”

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset