fbpx
Kaupunkiuutiset Iittala

Tänä vuonna Iittalaan loihditaan joulukylä – "Kun viime vuosi jäi väliin, nyt satsataan vähän enemmän"

Paikalliset toimijat panostavat nyt aikaisempaa enemmän koko joulunaikaan.
Sanni Hallanvaara (vas.) ja Sari Helin valmistelevat yhdessä muiden toimijoiden kanssa Iittalaan joulunajaksi entistä parempaa tunnelmaa. Kuva: Lea Karmala
Sanni Hallanvaara (vas.) ja Sari Helin valmistelevat yhdessä muiden toimijoiden kanssa Iittalaan joulunajaksi entistä parempaa tunnelmaa. Kuva: Lea Karmala

Tänä vuonna Iittalassa halutaan pidentää joulukautta niin, että se kestää täytenä avajaisista aina jouluun asti. Tuona aikana isoin osa toimijoista pitää liikkeitään auki päivittäin.

Lasimäen kauppiasyhdistyksen varapuheenjohtaja Sari Helin ja tapahtumajärjestäjä Sanni Hallanvaara uskovat, että joulunajasta Iittalassa tulee oikein kiva.

– Valmistaudumme tekemään joulukylän, jossa on paljon valoja ja Lasimäelle johdattava valokuusikuja. Kun viime vuosi jäi väliin, nyt satsataan vähän enemmän. Aluetta on kesän aikana siistittykin paljon, ja on tehty uusia istutuksia. Ensi kesänä näitä töitä jatketaan, he kertovat.

Tavoitteena on, että Iittalassa kyläkäsitys olisi mahdollisimman laaja, ei pelkästään Lasimäki.

– Täällä on valtavasti osaamista, taitajia ja yrityksiä. Ajatuksena on, että toimijoista mahdollisimman moni olisi Iittalavillagen nimen alla.

Iittalan jouluvideo julki

Tulevana keskiviikkona julkistetaan Go Iittala Village -hankkeen kautta tehty Iittalan jouluvideo, joka on vapaasti kaikkien saatavilla.

Naivistien talvinäyttely avautuu 13.11., ja varsinainen joulunavaus on 20.–21.11. Viikonlopun ohjelmassa on luvassa muun muassa musiikkia, hevosajelua ja joulupukki. Samana viikonloppuna Kutilan juhlatalossa pidetään joulumyyjäiset ja Eläkeliiton juhlatalossa Lasimäellä on avoinna puurokahvila ja Kiviklubissa nukkenäyttely.

Lauantaina 20.11. kello 14 Suomen lasimuseon amanuenssi Elina Karila esittelee yleisölle näyttelyn Suomen Lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät.

Konsertteja teeman mukaisesti

Sunnuntaina 21.11. yhtenäiskoulussa kuullaan Iittalan musiikkijuhlien jouluinen konsertti, jossa tähtiesiintyjinä ovat The Voice of Finland 2021 -voittaja, tenori Kalle Virtanen ja meksikolais-yhdysvaltalainen sopraano Beatriz Macias. Muut esiintyjät ovat Riitta Muikku-Piirainen, sopraano, Anne Laatikainen, laulu, Noora Herranen, laulu, ja Tuomas Nikkanen, piano.

Könnölän matkailutilalla joulukonsertin 5.12. pitävät baritoni Hannu Lehtonen ja säestäjänsä Seppo Hovi.

Kylässä positiivista pöhinää

Helinin ja Hallanvaaran mukaan Iittalaan on tullut uutta positiivista pöhinää ja tekijöitä. Tänä vuonna alueen eri tahot ovat Go Iittala -hankkeen koordinoimana toteuttaneet yhdessä Iittala

Villagen opastetun kävelyreitin yhdistämään kylän pääkohteet sekä toteuttaneet reitin, jossa voi kuunnella tarinoita muun muassa viikinkiajan naisesta ja lasinpuhaltajasta. Lenkin varrella on lisäksi tehtäviä. Opastetaulusta voi ottaa omaan kännykkään qr-koodin, joka johdattaa reitille ja yhteensä noin 20 minuuttia kestäviin tarinoihin.

– Alueella on tosi vanhaa historiaa. Taljalan Pahnainmäen kalmistosta kahdeksan kilometriä Lasimäeltä on löydetty viikinkiajan miekka. Se on Kansallismuseossa, ja siitä voi lukea kulttuuriympäristön palveluikkunasta osoitteesta kyppi.fi, Helin ja Hallanvaara kertovat.

Designmuseo täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja Iittalan lasitehdas 24. marraskuuta 140 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi valmistuva lasiteos nousee kylän liikenneympyrään.

Lisätietoja tapahtumista saa osoitteesta iittalavillage.fi.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset