Kaupunkiuutiset Iittala

Iittalalassa valmistettuja valaisimia viedään ympäri maailman – "Myymme valoa, mutta myös ennen kaikkea energiansäästöä"

Tänä vuonna 50-vuotisiaan juhlivalla tehtaalla on suotuisat näkymät tulevaisuuteen.
I-Valon kokoonpanossa työskentelevä Mirka Virtanen sanoo, että yrityksessä otetaan työntekijä huomioon ja hänen ammattitaitoaan arvostetaan. Kuva: I-Valo
I-Valon kokoonpanossa työskentelevä Mirka Virtanen sanoo, että yrityksessä otetaan työntekijä huomioon ja hänen ammattitaitoaan arvostetaan. Kuva: I-Valo

Iittalassa valmistettuja valaisimia viedään teollisuuslaitoksiin kymmeniin eri maihin. Toimitusjohtaja Kaj Koskisen ja markkinointipäällikkö Meike Kinnusen mukaan korona ei ole juurikaan vaikuttanut vientiin.

– Iso osa tuotteistamme menee ulkomaille. Vahvin alueemme ovat Pohjoismaat. Viime vuosi oli erinomaisen hyvä, ja tämäkin vuosi on jatkunut samansuuntaisesti, he kertovat.

Valaisimia yli 40 maahan

Yritys on osallisena projekteissa, jotka ulottuvat ympäri maailman, ja laitetoimittajien kautta sen valaisimia on saattanut mennä Kiinaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Muuten suurimmat vientimaat ovat Euroopassa. Kautta aikain Iittalasta on viety valaisimia yli 40 maahan.

Maailmalla I-Valo valaisee paljon bioenergialaitoksia, ja Euroopassa alan suurimmissa laitoksissa se on vahvasti mukana. Pääosin asiakaskuntana ovat kuitenkin paperi- ja sellutehtaat sekä metalliteollisuus.

Työntekijöitä läheltä ja kauempaa

Lasitehtaan lähellä sijaitseva tuotantolaitos saattaa jäädä huomaamatta, vaikka se on kooltaan iso ja toiminut samalla paikalla jo 50 vuotta. Se on yksi Kalvolan pyöreitä vuosia juhlivista tahoista tänä vuonna.

– Toimimme niin vahvasti b&b-puolella, että ihmiset eivät ole kovin tietoisia meistä Iittalan ulkopuolella, Kinnunen ja Koskinen sanovat.

Tällä hetkellä I-Valolla on noin 40 työntekijää mukaan lukien ulkomailla olevat. Iittalalaisia henkilöstöstä on parikymmentä, lisäksi työntekijöitä käy muun muassa Hämeenlinnasta ja Tampereen suunnasta.

Työpaikka, jossa viihdytään

Teollisuutta vaivaavaa työvoimapulaa ei I-Valossa olla juurikaan podettu.

– Erikoisasiantuntijoitakin olemme saaneet hyvin tähän asti. Tehtaaseen on löydetty viime vuosina myös nuorempia ammattilaisia. Hiljattain meillä oli pari rekrytointia, ja hakijoiden määrä oli positiivinen yllätys, Kinnunen ja Koskinen iloitsevat.

– Ihmiset ovat viihtyneet meillä tosi hyvin, ja monet työsuhteet ovat kestäneet hyvin kauan.

Kinnunen haluaa erikseen kehua henkilöstöä heidän ammattiylpeydestään.

– Jokainen on todella tarkka ja ylpeä oman työnsä laadusta. Asiakkaiden alati tiukentuvat vaatimukset toteutetaan ammattitaidolla.

Tekniikka kehittyy edelleen

Uusia tuotteita I-Valolla on kehitteillä jatkuvasti. Kestävä kehitys ja energiatehokkuus ovat kaiken kattavana suuntana, ja toimiva kokonaisuus on tullut suunnittelun perustaksi.

– Myymme valoa mutta myös ennen kaikkea energiansäästöä. Pitkäikäisillä ja laadukkailla ledeillä voi säästää helposti yli puolet valaistuksen sähkölaskusta. Kun valaistus on kunnossa, työympäristö, työviihtyvyys ja myös tehokkuus paranevat, Koskinen painottaa.

Kilpailijoista poiketen useimmissa I-Valon valaisimissa on vaihdettava led-tekniikka. Valonlähteen pystyy vaihtamaan samalla tavalla kuin kierrekantaisen lampun, ja vahvarakenteinen pinnoitettu alumiinirunko on käytännössä ikuinen.

Led-tekniikka on ollut jo useita vuosia käytössä, mutta se kehittyy yhä eteenpäin.

– Olemme pystyneet kehittämään tuotteita, jotka sopivat ääriolosuhteisiin teolliseen käyttöön. Siinä eivät kilpailijat ole vielä kyenneet tulemaan perässä, Koskinen kertoo.

Vahva usko omiin brändeihin

I-Valon historiassa on ollut eri omistajia, mutta nykyisin tehdas on ruotsalaisen Fagerhultin omistuksessa. Fagerhult on valaistusalan konserni ja merkittävä toimija maailmanlaajuisesti. Omistajilla on Koskisen ja Kinnusen mukaan kuitenkin vahva usko omistamiinsa brändeihin.

– Tulevaisuus näyttää lupaavalta. Olemme investoineet myynnin kasvuun esimerkiksi Saksassa ja Pohjoismaissa ja rekrytoineet lisävoimia. Uskomme, että lähivuosina olemme entistä paremmassa asemassa, Koskinen sanoo.

Muun muassa Vanajan voimalaitoksessa on I-Valon valaistus. Kuva: Tapio Aulu
Muun muassa Vanajan voimalaitoksessa on I-Valon valaistus. Kuva: Tapio Aulu

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset