Kaupunkiuutiset

Ikäihmisille liikuntapuisto

Ikäihmisten liikuntapuistot lisääntyvät Suomessa vinhaa vauhtia. Erilaiset liikuntavälineet ja -laitteet soveltuvat kaikkien käytettäväksi, mutta niiden toteutuksessa on painotettu soveltuvuutta ikäihmisten tarpeisiin.

Hämeenlinnassa on rakennettu tällainen kokonaisuus Tuuloksen Birgitta-kodin ja Palvelukeskus Hoivatuulen yhteyteen. Bigitta-koti on Hämeenlinnan Vanhusten asuntosäätiön palvelukoti, Hoivatuuli kaupungin ylläpitämä palvelukeskus. Birgitanpuistoon sijoitetut laitteet ovat kenen tahansa käytettävissä.

– Idea ikäihmisten liikuntapuistosta syntyi jo itsenäisen Tuuloksen kunnan aikana, mutta silloin se jäi toteuttamatta. Hämeenlinnan vanhusneuvosto esitti toteutusta Vanhusten asuntosäätiölle, ja kun saimme rakentamiseen Linnanseutu ry:n kautta leader-rahoitusta. Saimme rahoitusta myös puiston käyttöönottoon, jota vauhdittavat Hamkin sairaanhoitajaopiskelijat ohaustoiminnallaan. Tapahtumia on syksyn aikana neljä kertaa. , toiminnanjohtaja Leenamaria Keipilä Vanhusten asuntosäätiöstä kertoo.

Tämän syksyn aikana toiminnan käynnistämisessä ovat mukana Hämeen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat, jotka järjestävät talojen asukkaille kahden viikon välein erilaisia liikuntatuokioita. Tuuloksessa vierailee viiden opiskelijan ryhmä, joka on ideoinut osana opiskelua sopivia harjoitteita ikäihmisiä varten. Puisto laitteineen on aina avoin omaehtoiseen liikkumiseen.

Liikuntakyvyn edistämistä

Tällä viikolla Tuuloksen liikuntapuistoratkaisuun kävi tutustumassa myös Hämeenlinnan kaupungin vanhusneuvoston jäseniä.

– Onhan tämä erilaista ja mukavaa, viime torstaina ohjattuun tapahtumaan osallistunut Pertti Mökkälä kertoo. Hän kokeili muun muassa keilausta ja salibandypallon kuljetusta merkityllä reitillä. Mökkälä on erittäin tyytyväinen siihen, että pääsee osallistumaan monipuolisiin viriketoimintoihin, joita järjestävät henkilökunnan lisäksi myös ulkopuoliset tahot.

– Tavoitteena on liikuntakyvyn edistäminen ja vaivojen ennaltaehkäisy. Tämä on opiskelujen kannalta erittäin mielenkiintoista ja erilaista, toisen vuoden sairaanhoito-opiskelija Anne Matoniemi sanoo.

Hän sanoo talojen asukkaiden lähtevän varsin innokkaasti mukaan. Osa ei halua joka kerta osallistua, mutta kaikkein aktiivisimmat saavat usein houkuteltua omalla esimerkillään myös varauksellisemmin liikkumiseen suhtautuvat mukaan.

– Pyörätuolissa liikkuville tai muuten heikommin liikkuville on kehitetty omat touhut sisätiloihin, Matoniemi kertoo.

”Lisää tällaista”

Asuntosäätiön toiminnanjohtaja Leenamaria Keipilä toivoo, että myös alueen muut asukkaat löytävät liikuntapuiston.

– Tätä kautta syntyy myös yhteyksiä alueen muiden asukkaiden kanssa, mikä olisi hyväksi kaikille ihmisille. Liikuntapuisto sopii myös lapsille. Mikä sen mukavampaa, kuin lasten ja ikäihmisten yhteiset tuokiot, Keipilä toivoo liikuntaan houkuttelevan puiston käyttömäärien kasvua.

Liikunnallisten laitteiden lisäksi puistossa on myös hirsistä rakennettu levähdyspaikka tulentekomahdollisuuksineen. Viheralueelle kehitetään jatkossa lisää toimintapaikkoja.

Sekä Keipilä että Tuuloksessa vierailleet kaupungin vanhusneuvoston jäsenet näkisivät mielellään, että ikäihmisten liikuntamahdollisuudet otetaan tulevaisuudessa nykyistä paremmin huomioon uusia alueita rakennettaessa ja vanhoja korjattaessa.

– Vanhusneuvosto teki juuri aloitteen vanhusten asumisoikeusasuntojen rakentamisesta Engelinrannan alueelle. Samassa yhteydessä täytyy ottaa huomioon myös ikäihmisten liikuntamahdollisuudet. Liikuntapuisto on hyvä malli, joka sopii samalla kaikkien kansalaisten käytettäväksi, vanhusneuvoston puheenjohtaja Anna-Liisa Torvinen sanoo.

Hämeenlinnassa vanhusten viikon aikana tapahtuu eri puolilla kaupunkia. Mukana tapahtumia ovat tekemässä kirjastot, kaupungin ikäihmisten palvelut, palvelutalot ja järjestöt. Vanhustenviikon avaus on Hämeenlinnan kauppatorilla maanantaina 6.10. kello 12.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset