fbpx
Kaupunkiuutiset

Paikallista porinaa: Ilkeät sanat satuttavat, halusimmepa tai emme – Keskustelukulttuurin muuttamiseen tarvitaan meitä kaikkia

Kylli Kylliäinen Kuva: Muu
Kylli Kylliäinen. Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (kd.) Hämeenlinnasta.

Se oli silloin, kun ammattikorkeakoulujärjestelmää alettiin rakentaa Suomessa. Silloin, kun Hämeenlinnassa perustettu Hamk hyväksyttiin ammattikorkeakoulujen joukkoon. Silloin, kun Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto ilmoitti olevansa halukas liittymään Hamkiin. Se oli silloin, 1990-luvun alkuvuosina.

Silloin miekin, Japani-vuosieni jälkeen, Shigarakin keramiikkakaupungissa saamani savihurmoksen kiehtomana, pyrin opiskelemaan muotoilua Wetterhoffille.

Pääsykokeisiin pääsemiseksi piti loihtia hedelmä ja sille oma pakkaus. Silloin syntyi Kiikir. Herkullinen hedelmä, joka tihkui makeaa ja karvasta mettä. Pakkauksen muotoilin suuksi. Kiikirin ansioista pääsin pääsykokeisiin. Mutta en pidemmälle.

Keskustelukulttuuriin toivotaan kohennusta

Tutkimuksen mukaan 63 % suomalaisista kokee keskustelukulttuurin maassamme huonontuneen. 23 % toteaa, että ei enää halua osallistua julkisiin keskusteluihin. Kuitenkin, 80 % kaipaa syvällisiä keskusteluja ja sama määrä nauttii niistä.

”Jumalauta, Leskinen, olet sadisti”, ”Älä enää koskaan tule kerhon peliin, kusipää Sally”. Lukiessani johtajaylilääkäri Sally Leskisen Lääkärilehdessä julkaistua kirjoitusta nousi miun kamara kauhusta kananlihalle.

Leskinen toteaa jutussaan jouhevasti: ”Jos disinformaatioon vastaa, sille antaa happea, ja jos ei vastaa, se jää määrittämään uutissyklin sisällön”.

Meitä neuvotaan: ”Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”. Sanat satuttavat. Eivät ne läpi lennä. Sananvastuu kulkee sananvapauden seurassa.

Tärkeintä ei ole oikeassa oleminen vaan kuuntelu

Keskustelukulttuurin muuttumiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Ylen Hyvin sanottu -hanke kuljettaa meitä kaupunkilaisia kohti kunnioittavaa keskustelukulttuuria. Voimme oppia Erätauko -keskustelumenetelmän ja käynnistää keskusteluja, joissa tärkeintä ei olekaan oikeassa oleminen vaan lähimmäisen kuuntelu. Erätauko rakentaa yhteistä ymmärrystä, vaikka olisimme eri mieltä.

Hämeenlinnan kaupungin henkilöstöllä on käytössä Työn ilo -toimintamalli, johon kuuluu arvokas ajatus: ”Arvostan jokaista kohtaamista”. Ilahduin lukiessani, että Työn ilo on saanut kaverikseen Erätauko -keskustelumenetelmän.

Kaupungin saama Lapsiystävällinen kunta -tunnustus uusittiin neljännen kerran. Iloitsen työstä, mitä on tehty lasten ja nuorten eteen. Mitäpä jos alkaisimme kisaamaan Suomen arvostavimman kohtaamisen kaupungin tittelistä?

Tule keskustelemaan Verkatehtaalle, keskustelufestareille, 30.9.–1.10.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset