Kaupunkiuutiset Renko

Ilmaisesta pianosta voi tulla kallis murheenkryyni – Käytetyn hankinnassa kannattaa konsultoida ammattilaista

Hannu Latvala on virittänyt ja huoltanut pianoja 40 vuotta. Hänen omistamansa Härkätien kynttilän jalokivi on Barcelonan maailmannäyttelyyn tehty Hellas-piano vuodelta 1929. Kuva: AP Sarjanto
Hannu Latvala on virittänyt ja huoltanut pianoja 40 vuotta. Hänen omistamansa Härkätien kynttilän jalokivi on Barcelonan maailmannäyttelyyn tehty Hellas-piano vuodelta 1929. Kuva: AP Sarjanto

Monen hämeenlinnalaisen kodin olohuoneessa seisoo piano, joka on saattanut olla vuosikymmeniä käyttämättä. Silloin tällöin törmää ilmoituksiin, jossa tarpeettomaksi käynyt soitin annetaan jopa ilmaiseksi pois.

Renkolaisen pianonvirittäjän Hannu Latvalan mukaan lahjahevosen suuhun on ehdottomasti syytä katsoa.

– Pianoja voi nykyään saada kädenpuristuksella, mutta ei kannata hätiköidä. Soitin voi olla esimerkiksi päältä hienossa kunnossa, mutta sisältä voi löytyä yllätys. Toisaalta joku jättää ottamatta kelvollisen pianon, koska ei tiedä sen kunnosta mitään, Latvala sanoo.

Kirjo on laaja

Latvala valmistui pianonvirittäjäksi 1980-luvun alussa ja on siitä saakka tehnyt peruskorjauksia, huoltoja ja virityksiä lukemattomiin soittimiin.

– 1970-luvun alusta parikymmentä vuotta eteenpäin koteja suorastaan täytettiin pianoilla. Kun työskentelin Wagerilla Helsingissä, sieltä lähti tuhansia pianoja vuodessa ympäri Suomea. Niitä on todella paljon, ja kirjo on hyvin laaja.

Latvala muistuttaa, että kauan soittamatta ollut, epävireessä oleva piano voidaan saada täysin kuntoon.

– Pianonvirittäjä pystyy puolessa tunnissa tarkistamaan, mitä soittimen saaminen virheettömäksi kustantaa.

Jos piano on ollut kauan pelkkänä huonekaluna, sen kielet ovat saattaneet kuoleentua lopullisesti. Silloin edessä on isompi remontti.

– Ihminen on saattanut maksaa monta sataakin pianon kuljetuksesta ja sitten joudutaan toteamaan, että kielet ja viritystapit pitää vaihtaa. Semmoinen maksaa 3000 eurosta eteenpäin, sillä soitin puretaan käytännössä atomeiksi, Latvala kertoo.

Huolto on tärkeää

Käytettyjä pianoja on moneen lähtöön. Valtamerkkejä suomalaisissa kodeissa ovat Hellas, Fazer ja saksalaisten tehtaitten pianot.

Ne ovat yleensä kautta linjan laadukkaita ja ansaitsevat huolenpitoa.

– 50-vuotiaskin piano on soittimena vasta teini-ikäinen. En hyväksy ammattilaisena oikein sellaista ajatusta, että pianolla ei ole niin väliä, kun sillä ”vain lapset rimputtavat”. Soittimet täytyy pitää vireessä ja huoltaa säännöllisesti. Ei se ole niin suuri kustannus.

Latvalan mielestä pianonsoitto on halvempi harrastus kuin lenkkeily.

– Jos joka vuosi ostaa uudet lenkkarit, ne maksavat enemmän kuin pianon pitäminen hyvänä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset