fbpx
Kaupunkiuutiset

Ilman menestyspaineita

– Kun Sisu Hockeyn toiminnan suunta kallistui harrastamisesta kilpakiekkoiluksi, heräsi ajatus, jospa kasaisimme oman harrasteryhmän, Rengon Sykkeen valmentaja Jarkko Hautala kertoo.

Niinpä Rengon Sykkeen 10–11-vuotiaiden lasten harrastejoukkueet näkivät päivänvalonsa viime keväänä.

– Kyse on urheilukasvatuksesta, jossa opitaan liikunnalliseen elämään.

Nykyisin laji kuin laji tuntuu omivan lapset hirveän varhaisessa vaiheessa, Hautala pohtii.

– Tiukkapipoisen kisailun sijaan haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden pelata kiekkoa ilman menestyspaineita.

Käytännössä se tarkoittaa, että Rengon Sykkeen riveissä kaikki saavat pelata, eikä omasta pelipaikasta tarvitse taistella verenmaku suussa.

– Toki kunnioitetaan sääntöjä ja harjoitellaan tosissaan, muttei totisena. Me olemme täällä lapsia varten.

Hautalan mukaan epäonnistumista ei Sykkeen harjoituksissa tai peleissä tarvitse kenenkään pelätä.

– Täällä ei huudeta kenellekään pää punaisena. Mokia ja onnistumisia tulee, kunhan uskaltaa yrittää.

Monipuolista harjoittelua

Sykkeen ryhmät harjoittelevat tiistaisin Metritiski-areenassa ja sunnuntaisin Hakiossa.

Jäävuoroja täydennetään monipuolisella liikunnalla torstaisin Rengon alakoululla esimerkiksi futiksen, salibandyn, käsipallon ja koripallon parissa.

– Tarkoituksena olisi, että kaikki liikuntamuodot tukisivat toisiaan. Nuori voi löytää helpommin itselleen mieleisen harrastuksen, kun tarjonta on monipuolista.

Aktiivisia lapsia Sykkeessä on kolmisenkymmentä, kaikki poikia.

– Valitettavasti mukana ei ole yhtään tyttöä. Olisi hienoa, jos heitäkin näkisi harkoissa. Kaikki ovat tervetulleita harrastamaan.

Valmentajistakaan ei ole pulaa, joita on yleensä jäätreeneissä kolme tai neljä.

Sykkeen harjoituksiin mahtuvat mukaan vielä.

– Ilmoittautua voi esimerkiksi facebook- ja nettisivujemme kautta, tai tulemalla harjoitusaikaan suoraan hallille.

Jääkiekko on tunnettu tyyriinpuoleisista kausimaksuistaan. Sykkeessä maksut pyritään pitämään matalina, ettei harrastaminen olisi ainakaan rahasta kiinni.

– Väitän, että 2004–2005-syntyneiden ryhmien kausimaksut ovat muualla ainakin kaksinkertaiset meidän maksuihin verrattuna.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset