fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ilmari Häkkinen pääsi lintujen suojelijoiden raskaaseen sarjaan – Hämeenlinnalainen palkittiin pitkäaikaisesta työstään siivekkäiden hyväksi

Evon metsäopiston entisellä lehtorilla on selkeä näkemys siitä, millainen Evon tiedekansallispuiston pitäisi olla.
Honkalanrannan luonnonsuojelualueen lintutorni on Ilmari Häkkiselle tuttu paikka. Häkkinen on kiitollinen Kanta-Hämeen Lintutieteelliselle yhdistykselle pitkästä yhteistyöstä Sääksisäätiön kanssa. "Ensi syksynä on ilmestymässä kirja Kuva: Heli Karttunen
Honkalanrannan luonnonsuojelualueen lintutorni on Ilmari Häkkiselle tuttu paikka. Häkkinen on kiitollinen Kanta-Hämeen Lintutieteelliselle yhdistykselle pitkästä yhteistyöstä Sääksisäätiön kanssa. "Ensi syksynä on ilmestymässä kirja Hämeen sääkset. Teoksen kirjoittaa professori Pertti Saurola ja kuvamateriaalin hankinnassa meitä on mukana iso joukko. Tämä on seuraava iso näyttö, jonka pyrimme saamaan aikaan." Kuva: Heli Karttunen

Kun Ilmari Häkkinen 1960-luvun teininä lähti mukaan Tampereen lyseon luontokerho Vuokkoon, ei hän arvannut, että mukaan tarttuisi elinikäinen harrastus.

– Siellä syttyi kipinä lintuharrastukseen ja myös ystäväpiiri muodostui sen mukaan.

Viime lauantaina BirdLife Kanta-Hämeen 50-vuotisjuhlassa Hämeenlinnassa Häkkinen palkittiin BirdLife Suomen kultaisella ansiomerkillä lintujen ja lintuharrastuksen hyväksi tehdystä työstä.

– Palkinto oli yllätys minulle. Tuntuu vieläkin erikoiselta, että pääsin mukaan “raskaansarjan” kavereiden joukkoon. Kyllä se kannustaa jatkamaan ja on toivon mukaan esimerkkinä muillekin, hämeenlinnalainen sanoo.

Luontokerhosta opit lintuharrastukseen

1960-luvulla luontokerhot olivat voimissaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sääksen tekopesät eivät ole ikuisia ja tilalle tulee rakentaa uusia, jotta reviirit pysyvät asuttuina. Kuva: Juhani Koivu
Sääksen tekopesät eivät ole ikuisia ja tilalle tulee rakentaa uusia, jotta reviirit pysyvät asuttuina. Kuva: Juhani Koivu

– Luontoliitto oli sen ajan teineille, meille nykyisille boomereille, yhdistävä tekijä. Hämeenlinnassakin oli oma luontokerhonsa, jonka kanssa kävimme kovaa keskinäistä kisaa.

Nuoret retkeilivät Tampereen lähikuntiin asti ja kartoittivat lintujen pesäpaikkoja, rakensivat pönttöjä sekä seurasivat lintujen elämää.

Petolinnut tulivat keskeisiksi, kun Häkkinen sai 1960-luvulla rengastusluvan.

– Rengastus tuli mukaan heti alkuvaiheessa ja se oli kiinnostavaa puuhaa. Suuret petolinnut pesivät harvakseltaan ja parien etsintä oli välillä työlästä, kun kaikki matkat tehtiin polkupyörillä kesät talvet.

Alkuun Häkkinen rengasti helmi- ja lehtopöllöjä sekä eri haukkalajeja, sitten sääksi eli kalasääski tuli kuvaan mukaan.

Pentti Linkola, joka havaitsi sääksien olevan vaikeuksissa, kannusti meitä muita suojelutyöhön mukaan.

Sääksistä tuli sydämen asia

Sääkset ovat olleet siitä asti Häkkiselle sydäntä lähellä.

Jo 1960–70-lukujen vaihteessa hän käynnisti Pirkanmaalla sääksen tekopesähankkeen. Kanta-Hämeen tekopesäohjelmaan ja sääksen seurantatutkimukseen hän on osallistunut 1970-luvulta lähtien.

Häkkinen on ollut myös mukana tutkimassa ympäristömyrkkyjen vaikutusta lajiin.

Puheenjohtajakaudellaan Sääksisäätiössä hän on edistänyt useita lajin suojelutyöhön tähtääviä hankkeita.

– Valtakunnallisesti sääksipareja on nyt 1400. Kannan kasvua on helpotettu rakentamalla tekopesiä, jotka ovat kestävämpiä kuin sääksien itse rakentamat luomupesät, jotka tulevat helposti myrskyssä alas.

Metsien käyttö avainasemassa

Metsien talouskäyttö tulee sovittaa siten, että metsäluonnon monimuotoisuus saadaan säilymään.

– Tämä olikin haaste, kun aloitin opetustyöni Evolla, että millä tavalla voidaan yhdistää metsätalous, suojelu ja virkistyskäyttö, Häkkinen pohtii, ja kiittelee silloisen Evon metsäopiston rehtorin Toivo Rauhalan aikaansa edellä olevaa näkemystä metsien monikäytöstä.

Mitä mieltä olet Evon tiedekansallispuistosta?

– Tietenkin ymmärrän, että Etelä-Suomessa on huutava pula suojelualueista. Tutkimusten mukaan monien uhanalaisten lajien kannalta nämä pienet aluesirpaleet eivät kuitenkaan ole paras ratkaisu, vaan tarvitaan myös laajempia suojelualueita. Itse kannatan Evolle monikäytön mahdollisuutta, jossa eri tarpeet sovitetaan yksiin. Evon retkeilyalue on toiminut tällä periaatteella jo pitkään.

Suojelun kannalta talousmetsät ovat ratkaisevassa asemassa.

– Tarvitaan talousmetsien hoitoa, jossa suojeluarvot huomioidaan. Siinä mielessä en lähtisi riitelemään vaan sovittelemaan eri tarpeita.

Aktiivista työtä petolintujen puolesta

Nyt eläkkeellä ollessaan Häkkinen toimii Sääksisäätiössä aktiivisesti.

– Olemme laajentaneet säätiön toimintaa petolintujen suojeluun yleensä. Pyrimme edistämään sitä eri tavoin. Haemme parhaillaan EU:n Life-hankerahaa uhanalaisten petolintujen suojeluun. Sääksisäätiö on yhtenä partnerina Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimassa hankkeessa, jossa on lisäksi mukana Suomen metsäkeskus ja metsäyhtiöitä.

Rengastamisen jännitys kiehtoo edelleen

Lintuharrastuksessa parasta on liikkuminen luonnossa sekä hyvä ystäväpiiri.

– Myös jännitys on olennaista. Viime vuodet olen rengastanut piekanoja Tunturi-Lapin kalliopahdoilla. Olen opetellut kalliokiipeilyä ja siinä on se sama jännitys, kuin sääksen pesille kiivetessä.

Häkkinen arvelee, että lintuharrastus kyllä kiinnostaa monia nuoria, mutta kilpailu nuorten vapaa-ajasta on kovaa.

– Väki alkaa ikääntyä. Nuoret ovat kovasti tervetulleita mukaan. Säätiön nettisivuilta löytyy tietoa, missä mennään.

Ilmari Häkkinen

Syntynyt Tampereella 1947.

Asunut Lammilla 1981–2010, asuu Hämeenlinnassa.

Perheessä vaimo.

Biologi, FL, Turun yliopisto.

Työskenteli 1981–2014 Evon metsäopiston lehtorina. 1970-luvulla osallistunut tutkimushankkeisiin Turun yliopiston eläintieteen assistenttina.

Valtakunnallisen Sääksisäätiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2008.

BirdLife Suomi myönsi Häkkiselle kultaisen ansiomerkin pitkästä ja monipuolisesta työstä lintujen ja lintuharrastuksen hyväksi.

Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen 2020 kustantama Lintujen viemää kertoo alueen 1960–70-lukujen lintuharrastajien toiminnasta. Kuva: Heli Karttunen
Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen 2020 kustantama Lintujen viemää kertoo alueen 1960–70-lukujen lintuharrastajien toiminnasta. Kuva: Heli Karttunen

Juttuun korjattu kohta metsien talouskäytöstä 8.11. kello 8.30.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset