fbpx
Kaupunkiuutiset

Iloista mieltä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Adventtiseurakunta järjesti torstaina Hämeenlinnan toimipisteessään Iloinen mieli -teemapäivän. Päivän aikana seurakunta jakoi keittolounaita, ruokakasseja sekä vaatteita niitä tarvitseville.

– Teemapäiviä järjestetään nykyisin noin kerran vuodessa. EU-varoin saatuja ruokakasseja jaetaan sen sijaan talviaikana joka keskiviikko, seurakunnan ADRA-toimikunnan aktiivi Birgit Jensen-Kannisto kertoo.

Tarvitseville jaettavat asusteet ja liinavaatteet tulevat lahjoituksina. EU-ruokakassit saadaan puolestaan keskitetysti valtakunnalliselta organisaatiolta.

– Ruokakasseja jaetaan joka viikko. Kysyntä on meidän osaltamme hieman vähentynyt, mutta se johtuu jakelijoiden määrän kasvusta. Tarve ruoka-apuun ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin. Jensen-Kannisto kertoo.

Ruokakassit sisältävät kuiva-aineita, muiden muassa pastaa, erilaisia jauhoja, näkkileipää, purkkihernekeittoa, maitojauhetta sekä lihasäilykkeitä.

– Osa hakijoista ei aina ota koko kassin sisältöä. Nämä tavarat jaetaan edelleen ”ylimääräisinä” avustuksina tarvitsijoille, Jensen-Kannisto kertoo.

ADRA Finland on suomalainen kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö. Se toimii ja vaikuttaa eri puolilla maailmaa sekä auttaa ja tukee tarvitsevia ihmisiä Suomessa.

Suomalaisen sosiaalityön toimijana ja vähävaraisten auttajana ADRA Finland ja sen edeltäjäorganisaatio on ollut vuodesta 1968. Kansainvälisen kehitysyhteistyön ADRA Finland aloitti vuonna 1978.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset