Kaupunkiuutiset

Itsekuri ratkaisee

Vuodenvaihteessa moni ylipainoinen teki laihdutuslupauksen. Taas kerran.

Kilojen pudottaminen on useimmille kuitenkin vaikea rasti. Itsekuri ei riitä omien lupausten pitämiseen. Kaunis lupaus unohtuu ennen tammikuun loppua.

Hämeenlinnalaista Heidi Lindgreniä ei voi syyttää itsekurin pettämisestä. Vuoden 2013 huhtikuun 4. päivä hän aloitti ”uuden elämän”.

Reilussa vuodessa ”kaikkien sohvaperunoiden äidistä” on kasvanut aktiivinen liikkuja. Puolentoista vuoden aikana Heidi kutistui liki puoleen–108 kilon paino on pienentynyt 60-kiloiseksi sorjaksi varreksi. Kiloja katosi siis 96:n voi- tai kahvipaketin verran, vaihtoehtoisesti kilomäärän voi konkretisoida 6–7 keskikokoisella joulukinkulla.

Samalla täysin rapakuntoinen, sydänoireista ja huimauksesta kärsinyt kolmivitonen nainen on täysin tervehtynyt.

– Itsekurista se on kiinni. Itse en laihduttanut läheskään oikein, mutta olen erittäin tyytyväinen elämänmuutokseen. Laihtumisen ansiosta muuttui nimittäin koko perhe-elämä, kolmen lapsen äiti sanoo.

– Paras kiitos onkin henkinen mielihyvä ja lasten hyvinvoinnin merkittävä parantuminen, Heidi Lindgren summaa reilun vuoden kestänyttä painonpudotustaan.

Heidi tiivistää neuvonsa laihtumista tavoitteleville seuraavasti:

– Täytyy vain repiä itsensä joka päivä liikkeelle ja muistaa järkeistää syömistään. Vähemmän ja monipuolisemmin ruokaa, enemmän liikuntaa.

Tasapaino asiallisen syömisen, aktiivisen liikkumisen ja painonhallinnan kanssa syntyi Heidin kohdalla omatoimisesti. Asiantuntija-apua hän ei saanut, vertaistukea ja vinkkejä kyllä nettimaailman laihdutussivuilta.

Hänen mielestään paino-ongelma on nyt kurissa. Tuloksena on syömisen muuttuminen normaaliksi arkirutiiniksi terveellisine ruokatottumuksineen ja aktiiviseksi liikkumiseksi.

– Käyn joka päivä lenkillä. Ennen minä en siirtynyt sohvalta vessaa pitemmälle. Lähikaupassakin kävin aina autolla, vaikka se on naapurissa, Heidi selvittää.

Ruoka ja masennus

Heidi Lindgren sanoo laihduttaneensa isompia kilomääriä muutamaan otteeseen aikaisemminkin. Paino-ongelma oli ulkopuolisten silmissä aivan lapsuudesta saakka.

– Läski! Sen sain kuulla pikkutaaperosta saakka. Se satutti.

Kaveripiirin toistuva huomauttelu aiheutti ajan kanssa masennusta. Ruoka oli hyvä lääke masennukseen. Jatkuva syöminen ja napostelu kasvattivat kiloja. Kilot syvensivät masennusta.

Heidi eli koko ajan kiihtyvässä kierteessä.

– Herätys tuli, kun terveys alkoi reistailla. Liikkuminen koski joka paikkaan. Verenpaineet olivat ilmeisen tapissa, sillä en pysynyt kunnolla pystyssä, sydän löi kuin lampaansaparo. Kykenin vain makaamaan sohvalla.

Heidi kysyi neuvoa lääkäriltä. Viesti oli, ”ettei tässä ole mitään hätää, pistetään lääkkeitä sydämentykytykseen”.

– Päätin, etten troppeja ota. Kiloja on saatava pois, vaikka lääkäriltä en tällaista neuvoa saanut.

Ratkaiseva päätös syntyi 4.4.2013. Vaaka näytti 108 kiloa. Äitienpäivänä 10. toukokuuta 2013 Heidi ”pakotettiin” seuraavan kerran punnitukseen–kropasta oli sulanut 13 kiloa reilussa kuukaudessa.

– Olin alkanut lenkkeillä joka päivä, en syönyt leipää, en yleensä hiilihydraatteja. Tonnikalaa, raejuustoa, ananasta…

Myöhemmin osoittautui, että Heidi meni metsään liian yksipuolisella ruokakurilla. Lääkärin tai muun alan ammattilaisen neuvot olisivat tulleet tarpeeseen.

– Juhannukseen mennessä lähti 20 kiloa. Ajoin päivittäin 30 kilometrin pyörälenkkejä ja vahdin syömistäni. Vaikka kuinka herkut himottivat, en langennut.

Elämään tuli uutta iloa

Kilojen putoaminen lisäsi motivaatiota. Elämään tuli roppakaupalla iloa.

Tasan vuoden työnteko näytti viime vuoden huhtikuun 4. päivä kiloja karisseen tasan 40 kiloa. Maali ei ollut vielä kuitenkaan käsillä.

– Viime kesä meni hieman lepsumminn, mutta syksyllä pudotin vielä lisää. Nyt painan sen 60 kiloa.

Syksyllä ilmeni kuitenkin se, että yksipuolinen ruokavalio näkyi muuallakin kuin kiloissa–hiukset katkeilivat käsittämättömästi.

– Parturi neuvoi aloittamaan hiilihydraattisemman ruokavalion. Se tepsi.

– Nyt syön ihan mitä tahansa, mutta järkevästi. Vaaleaa viljaa tai vaaleaa riisiä kartan, mutta kaikkea voi syödä, ruisleipää ja sämpylöitäkin, kunhan ei mässäile. Liikkumaan pitää päästä päivittäin. Toki on siellä matkan varrella lepopäiviä.

Heidi iloitsee erityisesti siitä, että lasten kanssa touhuaminen, liikkuminen ja leipominen (!) on tuonut koko perheelle uutta sykettä entiseen verrattuna.

– Veljeni patistaa välillä syömään monipuolisesti, samoin teini-ikäinen tytär komentaa pysymään oikeissa ruoka-aineissa. Muuten en ole ammattiapua saanut. Haluaisin personal trainerin, mutta rahat eivät millään riitä sellaisen palkkaamiseen, tammikuussa kuntosalille palaava Heidi haaveilee.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset