fbpx
Kaupunkiuutiset

Itsestään tykkääminen on tarpeellista anarkiaa – Liity joukkoihin

Ani Kellomäki Kuva: Muu
Ani Kellomäki. Kirjoittaja on sairiolaistunut toimittaja ja tietokirjailija.

“Mä oon ihana. Mä diggaan itestäni ihan sikana”, laulaa artisti F. Laulan sitä peilille. Laulan sitä sauvakävellessäni. Laulan sitä ajellessani töihin etenkin, jos edessä on jotakin jännittävää. Ja koska työskentelen puolenmiljoonan silmäparin edessä, sitä aika usein on.

Mä diggaan itestäni ihan sikana on ehkä anarkistisinta, mitä keski-ikäinen, keskivartalolihava naisihminen voi itselleen ja itsestään sanoa, ja juuri siksi se on niin tärkeää.

Lisään välillä tuon kertosäkeen Instagramissa selfieni taustamusiikiksi. Lisään, vaikka voin kuulla tänne Sairioon saakka, miten kulmakarvoja rypistellään, silmiä pyöritellään ja kurkuista kumpuilee typertyneitä nauruntyrskähdyksiä. “Miks vaa hää sillee tekkee”, kysyvät kakkiaiset kaikkialla.

Laitan biisin soimaan kovemmalle, koska sanoma on tärkeä ja minä olen päättänyt uskoa sen.

Parjaaminen luo pahaa oloa

Olen viimeiset nelisenkymmentä vuotta marinoitunut myrkyllisissä kommenteissa. Niitä ovat laukoneet lähinnä toiset tytöt ja naiset, nuoret ja vanhat. Ne ovat olleet milloin kohteliaisuuksiin verhottua vittuilua: “ihanaa, kun uskallat käyttää tuollaisia vaatteita, vaikka oletkin tuollainen”, milloin suoraa hämmästelyä: “Siis mahduitko sä tuohon?”

Kommentteja on myös heitelty jaettuun ilmatilaan jonkinlaiseksi yhteenkuuluvuuden liimaksi. Niissä on kauhisteltu itseä ja samalla koko ihmiskuntaa. On oltu niin vanhoja, ryppyisiä, muhkuraisia, läskejä, luisevia, kaksoisleukaisia, hevosnaamaisia. Aina jotenkin ei yhtään ihania.

On sanatontakin itseinhoa, joka luikertelee näkyviin kaikkialta. Paastoja ja kuureja. Kuria ja kontrollia. Mittareita ja masokismia. Kivitauluihin nakutettu konsensus siitä, että omissa nahoissa kuuluu alati olla kamalaa olla. Joka törkeästi itsestään tykkää, on luonnonoikku tai vähän dille.

Kollektiivinen parjaamiskäyttäytyminen ei yhdistä. Se luo ylisukupolvista pahaa oloa.

Nuoret osaavat paremmin

“Mä oon ihana” on lause, jonka kuulee ainoastaan päiväkodissa nelivuotiaiden keskuudessa. He silittävät ihania massujaan ja reisiään, omia ja toisten. He leipovat vanhempiensa rakkaita kehoja ja nakuilevat onnellisina vedenrajassa. Siihen se jää.

En ole ehkä koskaan kuullut neli-viisikymppisten tai sitä vanhempien ihmisten toteavan itsestään miten ihania he ovat, ja se on sääli. Koska olemmehan me! Herranen aika sentään, mitä fantastisia solukimppuja!

Nuoremmat näyttävät osaavan vähän paremmin. Some luo ulkonäköpaineita, mutta siinä on jotakin todella väkevää, että nuoret myös kehuvat toisiaan ja itseään Felt cute -postauksissa. Tulevaisuus loistaa parempana.

“Taas itteni yllätän ku muistutan mua siit taas miten hiton ihana mä olenkaan”, F neuvoo, ja minä piru vie tottelen.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset