Kaupunkiuutiset

Janakkalan Osuuspankilta Joulun hyvä työ -lahjoituksia

Janakkalan Osuuspankin vuosittainen Joulun hyvä työ -lahjoitus kohdistetaan tänä vuonna neljään eri kohteeseen Janakkalassa. Saajina ovat nuorten työllistäminen eli OP Janakkalan Kesäduuni-hanke, Mannerheimin lastensuojeluliiton Janakkalan paikallisyhdistys, Turengin koulun kaverikioski -hanke sekä Janakkalan seurakunnan diakoniatyö.

Janakkalan Osuuspankki on jo aikaisemmin tänä vuonna lahjoittanut Tervakosken koululle rahaa kaverikioskin hankintaa varten. Nyt Turengin koulun vastaavaan hankkeeseen lahjoitetaan varoja. Kaverikioskitoiminnalla pyritään ehkäisemään sitä, että koululaiset joutuisivat viettämään välitunnit yksin. Toiminnasta on Suomen kouluista hyviä kokemuksia yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisessä.

Lisäksi Janakkalan Osuuspankki lahjoittaa kuudetta kertaa kesätyöpaikkoja janakkalalaisille nuorille. Kesäduuni-hankkeen kautta on tarjottu 15–17-vuotiaille nuorille kahdeksi viikoksi työtä. Hankkeessa nuoret palkataan yleishyödyllisiin yhdistyksiin työhön kahdeksi viikoksi, ja pankki lahjoittaa yhdistyksille kahden viikon palkkaan tarvittavan rahasumman. Oman 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Janakkalan Osuuspankki tarjoaa kesäduunia ensi vuonna peräti 25 nuorelle. Aikaisempina vuosina paikkoja on ollut tarjolla 15 ja hakemuksia niihin on tullut paikkoja enemmän.

Yksi lahjoituksensaajista on Mannerheimin lastensuojeluliiton Janakkalan paikallisyhdistys, jolla pankki haluaa tukea MLL:n toimintaa Janakkalassa. Yhdistys järjestää esimerkiksi kesäleirejä koululaisille, tarjoaa kerhotoimintaa eri-ikäisillä lapsille sekä järjestää mm. muskari- ja perhekahvilatoimintaa. Yhdistyksellä on toimintaa eri puolilla Janakkalaa.

Joulun hyvä työ -lahjoituksesta osa käytetään Janakkalan seurakunnan diakoniatyöhön. Janakkalan seurakunta kohdentaa varat oman harkintansa mukaan parhaaksi katsomalla tavalla. Janakkalan Osuuspankki haluaa omalta osaltaan olla tukemassa muun muassa vähävaraisten joulua.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020