Kaupunkiuutiset

Janan juoksukoulu aloittaa marraskuussa

Janakkalan Jana yleisurheilu järjestää yhdessä Mehiläisen kanssa syksyn juoksukoulun. Juoksukoulu on neljän kokoontumiskerran paketti, jonka avulla pääsee tutustumaan juoksemiseen harrastuksena.

– Juoksukoulussa yhdistyvät Janan osaaminen juoksukoulujen järjestämisessä ja teknisessä osaamisessa, kun taas Mehiläiseltä tulee lääketieteellinen ja alaraajan askellukseen liittyvä osaaminen, yksikönjohtaja Päivi Jurvanen Mehiläisestä kertoo.

Koulun aikana opetellaan harjoittelemaan oikein, treenataan oikeaa juoksutekniikkaa ja saadaan henkilökohtaista palautetta. Kokoontumiskertojen aikana perehdytään myös juoksijan kehon huoltoon ja palautumiseen.

Juoksukouluun osallistuvalta ei vaadita aikaisempaa harrastuneisuutta, vaan tarkoituksena on tarjota virikkeitä juoksuharrastuksen ja kuntoilun aloittamiseen. Jos juoksukoulun aloittaa kylmiltään tai taustalla on perussairaus tai ylipainoa, lääkärintarkastusta suositellaan ennen harjoittelun aloittamista.

Juoksukoulu toteutetaan Mehiläisen lisäksi yhteistyössä Suomen Urheiluliiton kanssa. Janan juoksukoulussa valmentajana toimii Jarmo Väisänen.

Juoksukoulu kokoontuu neljänä torstai-iltana marraskuun aikana Mehiläisen toimitiloissa (Talaskuja 3) Hämeenlinnassa ja lenkit juostaan Hämeenlinnan rantareitillä. Juoksukoulun kolmannella kerralla kuullaan Mehiläisen asiantuntijoita; Marko Kivimäki kertoo vammojen ennaltaehkäisystä ja askelluksesta ja alaraajaongelmista kertoo Eero Turunen.

Juoksukoulun jälkeen voi jatkaa harjoittelua itsenäisesti tai liittyä mukaan Janan juoksuklubiin.

– Juoksuklubi toimii ympärivuotisesti ja jokaiselle klubilaiselle tehdään viikoittainen harjoitusohjelma kattamaan koko vuoden. Harjoitusohjelma tehdään klubilaisen omien tavoitteiden ja ajankäyttömahdollisuuksien mukaan, Jarmo Väisänen kertoo.

Mehiläisen juoksukouluun ilmoittaudutaan viimeistään 31.10.2015 Janakkalan Jana yleisurheilun (www.janakkalanjana.info) nettisivujen kautta. Koulun hinta on 80 euroa. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittautujaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset