Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Jari Sillanpää tulee Kaupunginpuistoon – Hämeenlinnan uusi kesäteatteri tuo lukuisia esityksiä uudistettuun katsomoon

Kaikkiaan 32 esitystä nähdään heinä-elokuussa ja syödään myös illallista.
Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Kaupunkiuutiset uutisoi jo keväällä, kuinka Hämeenlinnan uusi kesäteatteri ei aio jäädä tuleen makaamaan, vaan kehittelee kesäksi ohjelmaa, vaikka suuri musiikkikomediatuotanto jouduttiinkin perumaan.

– Se olisi ollut aivan liian iso riski, sanoo yrittäjä Otto Kanerva.

Kanervan tiimi on nyt saanut kesän ohjelmiston valmiiksi. Kaikkiaan luvassa on 32 esitystä pienempiä produktioita. Mukana on myös konsertteja ja illallisia.

Monissa liemissä keitetty Siltsu

Ohjelmiston suurin uutinen on Jari Sillanpään keikka kesäteatterin lavalla.

Laulaja on ollut monien kohujen silmässä.

– Nyt se nähdään, miten Sillanpää vetää yleisöä, Kanerva tuumaa.

Tavallisina kesinä musiikkikomedianäytöksiä on ollut päälle 40.

Nyt ohjelmisto koostuu pääasiassa Kanervan Iltama-tuotannon esityksistä, jotka ovat riskittömämpiä kuin iso näyttämöesitys.

– Uskon, että tänä kesänä ihmiset tekevät viime hetken päätöksiä ja lippukauppa käy ihan loppumetreille asti.

Saikun kautta 1960-luvulle

Kaupunginpuiston kesä alkaa Saikkua-triologialla, jossa viikonlopun aikana esitetään kaikki kolme Saikkua-hupailua.

Esitys on kiertänyt ympäri Suomea ja saanut kiitosta. Musiikkien tekstit ovat Ismo Leikolan käsialaa.

– Lippuja voi hankkia kaikkiin kolmeen esitykseen tai vain yksittäiseen näytökseen.

Samana viikonloppuna nähdään myös Back to the sixties, kun The Renegades Revisited astuu lavalle. The Renegades-yhtyeen viimeinen elossa oleva jäsen Graham Johnson saapuu Italiasta villitsemään yleisöä. Iltaa täydentää Pekka Tiilikainen & Beatmakers.

Uraäitien tilitys

Yhtenä viikonloppuna teemana on mielensäpahoittajat. Esko Roine ja Aimo Räsänen tuovat Mielensäpahoittaja ja poika -esityksen Kaupunginpuistoon.

Eniten esitetään Iltaman tuoreinta tuotantoa Hajuvettä ja lihapullia, jossa kurkistetaan uraäitien maailmaan.

– Luvassa on ronskia ja rehellistä meininkiä ja hienoja musiikkinumeroita. Maria Lund ja Päivi Pylvänäinen ovat tässä hyviä. Teimme tämän esityksen korona-aikana ja nyt on hienoa saada se katsojien nähtäväksi.

Suunnitelmia jo monelle kesälle

Koronatilanteen vuoksi kaupunki on pidentänyt Kaupunginpuiston vuokrasopimusta kahdella vuodella. Alunperin Kanerva solmi kesäteatterista 10 vuoden sopimuksen vuoteen 2029 asti.

Hämeenlinnan uusi kesäteatteri on myös vuokrannut vanhan lautturin talon Kaupunginpuistosta. Sitä käytetään muun muassa vierailijoiden majoituspaikkana.

Kanervalla on suunnitelmat jo vuoteen 2025 asti.

– Toivottavasti ensi kesänä pääsemme palaamaan musiikkikomediaan.

Kaupunginpuistossa

15.7.-17.7. Saikku-trilogia

17.7. The Renegades revisited feat. Graham Johnson & Juho ”Kihara” Pitkänen

21.-24.7 Mielensäpahoittaja ja poika

28.7-15.8. Hajuvettä ja lihapullia

4.-5.8 Suklaasydän näyttämökonsertti

6.8. Metsänveljet illallistapahtuma, dj Bunuel & Jyrki Tsutsunen

7.8. Jari Sillanpää

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset