Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Näin hävität joulukuusen oikein

Kun joulukuusi on pyhien päätteeksi riisuttu koristeista, sen paikka ei ole seka- tai biojäteastioissa, vaan niiden vieressä. KUVA: Arkistokuva Juho Peltoniemi Kuva: Juho Peltoniemi

Kiertokapulan ympäristösuunnittelija Sasmo Kangassalo kertoo, että Hämeenlinnan ja Hattulan läntisellä ja pohjoisella alueella joulukuusen voi jättää kokonaisena ja pakkaamattomana oman roska-astian viereen, josta se kerätään ilmaiseksi tammi–helmikuun aikana normaalin jäteastiatyhjennyksen yhteydessä.

– Kuusia ei saa laittaa seka- tai biojäteastioihin, Kangassalo muistuttaa.

Kiertokapulan joulukuusikeräys on maksuton. Asukkaat voivat tammikuussa myös toimittaa kuusen maksutta Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueille.

 

Hämeenlinnan ja Hattulan itäisellä ja eteläisellä alueella jätehuollosta vastaa useampi erillinen yhtiö.

Lassila & Tikanojasta neuvotaan, että kuuset jätetään jätekatoksen ulkopuolelle, seinustalle tai muuten lähettyville ilman, että ne tukkivat kulkua katokseen. Omakotitalossa kuusi jätetään astian viereen.

Lassila & Tikanojan kuljettajat keräävät kuusia sitä mukaa kun niitä ilmaantuu, ja kuusesta veloitetaan erillinen maksu.

Remeo kehottaa viemään joulukuuset jätehuoneen läheisyyteen, josta yritys kerää ne normaalin jätteenkeräyksen yhteydessä. Remeo veloittaa kiinteistöiltä joulukuusista irtojätteen mukaisen maksun.

 

Uudenvuoden tinat sisältävät lyijyä ja ovat vaarallista jätettä, ja ne tulee viedä vaarallisten jätteiden keräyspisteisiin esimerkiksi Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueelle.

Kiertokapula vinkkaa, että tinat voi kierrättää käyttämällä seuraavana vuonna uudestaan tai korvaamalla tinan sokerilla.

Räjäytetyt ilotulitteet kuuluvat sekajätteisiin. Räjäyttämättömille ilotulitteille on myyjien järjestettävä uudenvuoden jälkeen viikon ajaksi palautuspiste, johon ne voi palauttaa.

Jätteenhuollosta vastaavat yhtiöt muistuttavat, että jäteastiat täyttyvät joulupyhien aikana usein nopeasti, mutta tyhjennykset eivät vapaista johtuen hoidu aivan normaalisti. Kaikkia roskia ei siis välttämättä kannata viedä heti pois, mikäli mahdollista.

Lahjapaperit sekajätteeseen

Lahjapaperit ja kukkien käärepaperit sisältävät paljon painoväriä ja kuuluvat tästä syystä seka- tai kuivajätteeseen, mutta esimeriksi sanomalehtikääreet ilman teippauksia voi laittaa paperinkeräykseen. Muovipakkaukset voi viedä Rinki-ekopisteisiin.

Muoviset hautakynttilät voi laittaa sekajäteastiaan. Alumiiniset tuikunkuoret ja lyhdyt kuuluvat metallinkeräykseen, kuten muukin metalli.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset