Kaupunkiuutiset

Jättiläinen ravisteli  Annemaria

Se on hämeenlinnalaisen Annemari ”Kaisa” Kuvajan ensimmäinen vertaus, kun häneltä kysyy nyt tasan kahden viikon takaisia tuntemuksia Nepalin maanjäristyksestä.

– Matka oli lopulta äärimmäisen raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta se myös opetti sen, että ihmisestä löytyy uskomattoman paljon voimavaroja.

Annemari Kuvaja oli tuhoisan järistyksen iskiessä 6 100 metrin korkeudessa kiipeämässä kohti Island Peakin huippua Nepalin ja Kiinan rajamaisemissa Mount Everestin kansallispuistossa.

Järistyshetkellä hän oli kytkettynä turvaköyteen. Edellä eteni muutamien metrien päässä paikallinen sherpa-opas, Annemari oli toisena, perässä tulivat kaksi muuta ryhmän jäsentä sekä suomalaisopas ja toinen sherpa-opas.

– Maanjäristys! huusi suomalaisopas. Meille oli tarkkaan opastettu, että silloin täytyi heittäytyä maata vasten ja suojata päänsä. Näin tein myös minä.

Vuori keinui ja tärisi, ympäröiviltä vuorilta kuului matalaääninen kumina, kun lumivyöryt piiskasivat vuorien rinteitä syöksyessään kohti laaksoja ja solia.

Island Peakilla ei tullut lunta tai kiviä niskaan, mutta tunnelma oli sanan mukaisesti järisyttävä.

– Island Peak tiedetään turvalliseksi kiipeilyvuoreksi juuri siksi, että se on kalliota ilman maakerroksia. Kivikerrosten välissä sijaitsevat maakerrokset synnyttävät maanjäristyksissä lopulta suurinta tuhoa, kun massat pääsevät liikkeelle, Annemari Kuvaja tietää.

Ensimmäinen kiipeilyreissu

Mutta miksi iloisesti naurava hämeenlinnalainen kukkakauppias kiipeili huhtikuun lopulla hyisessä Nepalin vuoristossa?

– Se matka oli vuosikausien, jopa vuosikymmenten toiveitten täyttymys. Olen matkustellut ympäri maapalloa, mutta en ole koskaan aikaisemmin kiivennyt vuorille. Se oli haave, joka piti toteuttaa.

Pian viisikymmentä vuotta täyttävä Annemari ei mainostanut kiipeilymatkaansa laajalti, vain aivan lähipiiri tiesi matkakohteen ja sille asetetun tavoitteen – nousta liki 6 200-metrisen vuoren huipulle.

– En ole koskaan aikaisemmin kiipeillyt, en edes varsinaisesti harjoitellut vuorikiipeilyä. Island Peak on tunnettu juuri siitä, että aloittelijakin voi nousta korkealle, jos kunto ja terveys kestävät. Minulla kestivät.

Vuorikiipeilyn vaativuudesta näissä korkeuksissa käy esimerkkinä Annemari Kuvajan retkiryhmä. Matkaan lähti 12 suomalaista, mutta vain kolme pääsi ylös saakka!

– Vuoristotauti joko iskee tai ei iske, se on puhtaasti henkilökohtainen ominaisuus. Minuun ei osunut. Ryhmässä oli kovakuntoinen, maratoneja juossut nainen, joka joutui jättämään ensimmäisenä leikin kesken jo yli 4 000 metrissä, kun vuoristotauti otti otteeseensa.

Seurue harveni matkan varrella lisää niin, että lopulta oppaiden ohella perille nousivat helsinkiläinen naislääkäri ja parikymppinen opiskelijamies. Sekä tietysti Annemari Kuvaja.

Suomalaisryhmässä oli kaikkiaan kolme lääkäriä, jotka ihmettelivät hämeenlinnalaisrouvan kestävyyttä.

– Liikun säännöllisesti ja teen paljon töitä. Ei se ole sen kummempaa!

Tuurit olivat kohdallaan

Jälkeenpäin ajatellen Annemari Kuvajalla ja muilla ryhmään kuuluneilla olivat tuurit kohdallaan koko kolmiviikkoisen matkan ajan.

Vuorelle kiipeämisen ajankohdassa oli jo onnea, sillä samainen perusleiri jossa suomalaiset majoittuivat ennen loppunousua, koki kovia järistyksen aikana. Nykyisten tietojen mukaan leirissä kuoli parikymmentä talttamajoituksessa ollut kiipeilijää.

– Me olimme samassa leirissä kolme vuorokautta aikaisemmin.

Viimeinen rypistys huipulle alkaa aina heti keskiyön jälkeen, koska päivän edetessä olosuhteet muuttuvat kiipeämisen kannalta mahdottomiksi.

– Meillä kaikilla oli kiipeilyvaljaat, käsissä nousukahvat, jaloissa ylösnousukengät ja olimme paikallisen oppaan vetämässä turvaköydessä kytkettynä.

Viimeinen vaihe oli todellista kiipeilyä muun muassa puolen kilometrin mittaisella jäätikkörinteellä.

– Siellä keskittyi koko ajan seuraavaan askeleeseen, ei mihinkään muuhun.

Pelolle ei ollut tilaa eikä aikaa

Järistyshetkellä ryhmä oli vielä nousuvaiheessa vuoren seinämällä.

– Silloin en pelännyt, mieli oli koko ajan niin keskittynyt siihen hetkeen ja rinteessä pysymiseen. Köydet heiluivat, vuori tärisi, ilma oli täynnä kaukaista kumua.

Järistyksen tauottua ryhmä nousi huipulle. Tunnin lepotauon aikana iski jälkijäristys, joka tuntui jälleen voimakkaana tärinänä.

Normaalisti huipulta laskeudutaan takaisin perusleiriin kolmessa tunnissa, nyt matkaan meni peräti yhdeksän tuntia!

– Sieltä piti tulla alas tosi varovasti, sillä osa paluureitistä oli kadonnut pyryävän lumen alle. Sherpa-oppaat olivat huippuammattilaisia.

– Meillä oli koko loppuretken syömisinä kaksi energiatankkauspakettia, ei varsinaista ruokaa. Nälkä ei silti iskenyt missään vaiheessa, vaikka alastulo kesti.

– Nyt tiedän myös mitä adrenaliinipurkaus tarkoittaa. Ei edes heikottanut, keho jaksoi loistavasti, vaikka fyysinen ja henkinen rasitus oli varmasti minun elämäni rankin.

– Emme tienneet edes saapuessamme yöllä kymmeneltä, mitä oli tapahtunut, sillä oppaat eivät kertoneet meille järistyksen tuhoista. He halusivat pitää meidät rauhallisina ja keskittyneinä loppumatkan alastuloon. Viisaita miehiä.

Kontaten rinteillä

Yöunet olivat poikkeuksellisen pitkät, sillä edellispäivän rasitukset painoivat.

Matka alas vuoristokyliin oli hankala, koska vähäiset kapeat polut olivat sortuneet tai täyttyneet kivivyöryistä.

– Jouduimme etsimään uusia reittejä. Osa konttasi vuorenrinteillä, sillä siellä ei ollut edes jalansijaa.

– Kun pääsimme vuoristokyliin, alkoi tuhon laajuus paljastua lopullisesti. Useat sortuneet talot ja tyhjentyneet asuinrakennukset kertoivat surullista tarinaa.

Yksi pieni tarina alastulomatkalta jäi Annemarin mieleen.

– Majatalossa eräs mies oli levännyt yksin kahden sängyn huoneessaan. Päivällä hän lähti ulos tarpeilleen, palasi huoneeseen, ja heittäytyi mielijohteesta eri sänkyyn kuin missä oli alkujaan ollut. Järistyksen seurauksena talo osittain romahti, ja se ensimmäinen sänky täyttyi kivenmurikoista.

Myös lento Katmanduun lähti onnellisten tähtien alla, sillä vain potkurikoneille soveltuva pieni vuoristokenttä meni pilvien vuoksi kiinni heti Annemarin lennon jälkeen, ja seuraavien lentojen matkustajat jäivät odottamaan seuraavan päivän aamulentoja.

– Matka Nepaliin kohti unelmaa toikin mukanaan satoja elämyksiä, Annemari summaa.

Muisteltavaa riittää loppuelämäksi.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset