Kaupunkiuutiset

Johanna Lemettisen maalaukset haastavat katsojan

GalleriaKONEessa on esillä lahtelaisen kuvataiteilija Johanna Lemettisen öljyvärimaalauksista koostuva Todentumia -niminen näyttely. Lemettinen tutkii ruumiillisuutta, intiimiyttä ja seksuaalisuutta naisfiguurien kautta.

– Maalaan tapahtumaketjuja, joissa jotain aitoa tapahtuu, todentuu, taiteilija kuvailee.

– Teokseni ovat tietyllä tapaa julistavia, julkeitakin. Maalausteni naishahmot esittävät kysymyksen, millaista on olla ruumiinsa rajoittama, ihmisruumiin rajallisuuden ja lihallisuuden asettaman materiaalisen perustan sekä vallitsevan kulttuurin ja yhteiskunnan rajoissa todentuva yksilö, Lemettinen pohtii.

Maalausten suuri koko, tiukka rajaus ja naishahmojen julkea katse haastavat katsojan. Söpöys on kaukana.

Teos ”Toissijainen” kuvaa ruumiillisuuden kahleita.

– Äiti vei minut lapsena balettitunneille, mutta en oikein tykästynyt lajiin. Harrastan baletin sijaan juoksemista. Ruumiillisuus on minulle toki tärkeää, Lemettinen juttelee.

Taiteilija toimii itse teostensa mallina.

– Käytän valokuvausta apuna luonnostelussa. Kuvaan usein itselaukaisimella, joskus käytän ulkopuolista kuvaajaa.

Lemettinen kertoo maalanneensa öljyväreillä koko taiteilijauransa ajan, mutta piirtäminenkin kiinnostaa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2008 ja suorittanut kuvataiteen erikoistumisopinnot Lahden Taideinstituutissa vuonna 2010.

Todentumia-näyttelyn teokset syntyivät viime vuonna Lemettisen työskennellessä valtion kuvataidetoimikunnan taiteilija-apurahan turvin.

Johanna Lemettisen Todentumia on näytteillä GalleriaKONEessa Verkatehtaalla 3.3. asti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset