fbpx
Kaupunkiuutiset

Joikaajan ja jazzgurun dynaaminen duokeikka

Ensi sunnuntaina Suiston lavalla esiintyy Wimme Saaren ja Tapani Rinteen duo. Kaksikko nauttii yhdessä ja erikseen suurta arvostusta valveutuneiden musiikkidiggareiden keskuudessa, sillä ensin mainittu on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista saamelaismuusikoistamme ja jälkimmäinen puolestaan maineikkaan Rinneradion keulahahmo.

Tapani Rinne nousi jazzkansan tietoisuuteen 1980-luvulla yhtenä Edward Vesalan Sound & Fury –yhtyeen muusikoista, ja myös Rinneradion ensimmäinen levy RinneRadio on julkaistu Vesalan Leo-levymerkille vuonna 1988; Vesala myös toimi levyn tuottajana ja rumpalina.

Yhteistyö Wimme Saaren kanssa alkoi kuitenkin jo yli 20 vuotta sitten, kun Wimme oli yksi vierailevista muusikoista Rinneradion toisella albumilla Dance and Visions (1990). Myös Rinneradion Joik-levyllä Wimme toimi yhtyeen solistina, mutta lähti sen jälkeen kehittämään omaa musiikillista näkemystään Wimme-bändin kanssa julkaisten neljä bändilevyä ja yhden perinteisen joikulevyn. Vuonna 2005 Wimme kiersi Isossa Britanniassa ja Kanadassa inuiittilaulaja Tanya Tagaqin ja kalmukialaisen kurkkulaulajan Okna Tsahan Zamin kanssa projektilla nimeltä Shaman Voices.

Samaan aikaan Rinneradio levytti ja kiersi maailmaa tiivistahtisesti yhdistellen musiikissa elektronista musiikkia ja jazzia. Nykyisen trio-muotonsa Verneri Lumin ja Juusonikin kanssa Rinneradio sai vuonna 2002. Rinneradio on julkaissut yhteensä 15 albumia, joista kuusi viimeistä nykyisellä kokoonpanolla.

Rinne-Saari -kaksikko palasi yhteen menestyksellisesti vuonna 2009, ja vuonna 2010 julkaistu Mun-levy otettiin erinomaisesti vastaan maailmanmusiikkipiireissä sekä Suomessa että maailmalla. Kaksikko voitti vuonna 2011 Teosto-palkinnon sävellyksistään Wimmen Mun-levyllä. Duo julkaisi yhteislevyn Soabbi vuonna 2013.

Wimme Saari ja Tapani Rinne su 25.10. klo 19 Suistossa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset