Kaupunkiuutiset

Jouluinen liikuntaseikkailu

Lasten Liikunnan Tuki ja Hämeenlinnan Latu järjestävät lauantaina yhteistyössä Aulangon ulkoilumajan maastossa koko perheen jouluisen liikuntaseikkailun.

– Liikuntaseikkailuja on järjestetty jo pitkään, mutta nyt teemme ensimmäistä kertaa käytännön yhteistyötä Ladun kanssa. Tämä on varmasti hyvä ratkaisu, ip-koordinaattori Olli Kartano Lasten Liikunnan Tuesta kertoo.

Aulangon ulkoilumajan lähimaastoon tulee jouluinen lasten seikkailurata, tontut esittävät oman tanssishownsa, kadonnutta tonttua etsitään maastosta ja itse joulupukkia pääsee tapaamaan Karhuluolalle. Yhteislähtö joulupukin luokse on kello 16, mutta pikkupakettia voi hakea myös oman aikataulunsa mukaan.

– Kannattaa ottaa oma taskulamppu tai lyhty mukaan, vaikka reitti Karhuluolalle on valaistu, LLT:n projektikoordinaattori Anu Saarinen muistuttaa paikalle tulevia.

Ulkoilumajalla ja pihamaalla on myytävänä muun muassa riisipuuroa, makkaraa, kahvia, mehua sekä tietysti joulutorttuja.

LLT järjestää kevään aikana eri yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia perheille suunnattuja tapahtumia Aulangon ulkoilumajalla.

Jouluinen ulkoilutapahtuma Aulangon ulkoilumajalla lauantaina 10.12. klo 15–18.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

19.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

20.9.2020