Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Joulukiireiden jälkeen on rauhoittumisen aika - monelle tärkeää on viettää aikaa läheisten kanssa

Kävimme katsomassa miltä aaton kynnyksellä näyttää keskustassa ja kysyimme ihmisiltä, mikä joulussa on tärkeintä.
Anna Lainesalon (vas.) ja Luka Hakkaraisen perheessä jouluvalmistelut olivat keskiviikkona vielä vaiheessa, mutta aattona he pääsevät valmiiseen pöytään. Emilia ja Marja Laaksonen olivat lähdössä jouluksi etelän lämpöön. Kuva: AP Sarjanto

Keskiviikkona aamupäivällä Toivo Rantasuo ja Pertti Laurila olivat Pelastusarmeijan patavahteina Reskalla.

– Aamu on ollut hieno, yksi koululuokkakin pistäytyi opettajansa kanssa ja jokainen laittoi kassiin jotakin, monet rahaa lippaaseenkin, Rantasuo kehuu.

– Joulupadalla on käynyt koko ajan ihmisiä ja kaikki hymyilevät. Kukaan ei ole pahalla tuulella.

Lions Club Wanajaan kuuluville herroille patavahdin homma on perinne ja olennainen osa joulua.

– Tärkeintä joulussa on ihmisten auttaminen ja jouluilon tuottaminen, Rantasuo tuumaa.

Sami Heikkilän kuuset tekivät kauppansa markkinoilta, mutta hän arveli kysynnän vielä vilkastuvan loppuviikosta. Kuva: AP Sarjanto

Torikauppias Sami Heikkilällä on myynnissä kuusia, joulukakkuja, perunoita, vihtoja ja kauralyhteitä.

– Kauppa on alkanut pikkuhiljaa käydä, eilen markkinoilla joulukuusia meni viisi kappaletta ja kakkujakin kohtuullisesti. Voisi kuvitella, että loppuviikosta vielä vilkastuu, Heikkilä sanoo.

– Omassa joulunvietossani ei ole mitään ihmeellistä, ehkä lepäilen vähän. Aattona olen kuitenkin töissä.

Reskan apteekkarilta Kirsi Myllynpäältä löytyy sopivat lääkkeet, jos joulupöydän antimia tulee nautittua liiankin kanssa. Kuva: AP Sarjanto
Taksiyrittäjä Markku Salmi on jouluaattonakin töissä ja tiedossa on vakituisia kyyditettäviä jo vuosien takaa. Kuva: AP Sarjanto

Millainen sesonki mahtaa joulun kynnyksellä olla apteekissa?

– Kyllä ihmiset varautuvat loppuvuoden pitkiin pyhiin lääkkeiden osalta. Särkylääkkeitä ostetaan ja jonkin verran tavallista enemmän hankitaan myös helpotusta närästykseen ja muihin vatsavaivoihin, Reskan apteekkari Kirsi Myllynpää kertoo.

– Omassa joulunvietossani tärkeintä on rauhoittuminen.

 

Joulukauppa käynnistyi hyvissä ajoin marraskuun puolella ja se on näkynyt taksiyrittäjänkin arjessa.

– On tässä ihmisiä viety ostoksille jo kuukauden verran. Tämä on oikein hyvää aikaa työn kannalta, Markku Salmi juttelee.

– Olen aatonkin töissä, minulla useita vakioajoja, esimerkiksi hautausmaakäyntejä monien vuosien takaa. Jouluna töissä oleminen ei tunnu ollenkaan kurjalta. Jos tuntuisi, en ajaisi.

– Joulussa minulla tärkeintä on lastenlasten tapaaminen ja hyvä ruoka.

Mari Huhtamäki tunnustautuu jouluihmiseksi. Yrittäjä on satsannut isolla kädellä liikkeensä koristeluihin. Kuva: AP Sarjanto

Sibeliuksenkadun ja Reskan kulmassa olevan My Miloun ikkunoita sekä oviaukkoa kiertävät valot ja havukranssit. Yrittäjä Mari Huhtamäki tunnustautuu jouluihmiseksi.

– Näyteikkunat ovat tärkeä juttu näin jouluna, ne houkuttelevat ihmisiä ja tuovat iloa ympäristöön. Koetan aina keksiä myös jotain uutta. Olen usein osallistunut jouluikkunakilpailuihin ja voittokin on tullut pari kertaa.

Naisten merkkivaatteita myyvän yrityksen joulukuu on myymälän puolella sujunut edellisvuosien tapaan, mutta verkkokaupassa on ollut vipinää paljon entistä enemmän.

– Jouluna minulla tärkeitä ovat läheiset ihmiset ja pieni poikani, yhdessäolo ja rauhoittuminen.

 

Viiden hujakoilla Goodmanissa on täysi joulukuhina päällä. Tähtiaukiolle Luka-poikansa kanssa pysähtynyt Anna Lainesalo tunnustaa kärsivänsä lievästä joulustressistä.

– Olen tänä vuonna aika tavalla myöhässä jouluvalmisteluissa, hän sanoo.

– Aattona saan kuitenkin onneksi mennä melko lailla valmiiseen pöytään.

Marja Laaksosta eivät tavanomaiset joulukiireet ole tänä vuonna rasittaneet. Tiedossa on hiukan erilainen joulu.

– Saimme päähänpiston ja lähdemme jouluksi palmun alle Espanjaan.

Emilia-tytär pääsee ensimmäistä kertoo lentokoneeseen ja on matkasta muutenkin innoissaan. Hän myös tietää, mikä on joulussa tärkeintä.

– Se, että joulupukki tuo lahjoja!

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset