Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Nettimyynnin suosiosta huolimatta joulukauppa käy myös kivijalassa – Palveluille on edelleen kysyntää

Oma verkkokauppa tukee myymälää.
Askartelukaupalla on oma verkkokauppa, mutta yrittäjä Leila Tervapuron mukaan moni haluaa silti ostaa tuotteet myymälästä. "Joululahjaksi menee etenkin taidetarvikkeita", Tervapuro kertoo. Kuva: Heli Karttunen
Askartelukaupalla on oma verkkokauppa, mutta yrittäjä Leila Tervapuron mukaan moni haluaa silti ostaa tuotteet myymälästä. "Joululahjaksi menee etenkin taidetarvikkeita", Tervapuro kertoo. Kuva: Heli Karttunen

Vaikka verkkokauppa porskuttaa, käy ovi myös kivijalassa.

Hallituskadun Askartelukaupassa joulumyynti on sujunut entiseen malliin.

– Verkosta joudut hankkimaan tiedon itse. Meiltä saa palvelua ja tietoa tuotteista. Moni haluaa myös nähdä tuotteet ja niiden värit paikan päällä, yrittäjä Leila Tervapuro sanoo.

Hän kertoo, että koronasta huolimatta vakioasiakaskunta on käynyt uskollisesti ja uusiakin asiakkaita on tullut.

– Myymälässä on tilaa turvalliseen asiointiin. Ilmeisesti koronan tiimoilta ihmisillä on enemmän aikaa. Parin vuoden takaisen makramee-buumin jäljiltä varsinkin nuoret ovat alkaneet tehdä itse. Joululahjaksi menee juuri nyt etenkin taidetarvikkeita.

Moni tilaa verkosta ja hakee paikan päältä

Intersport Hämeenlinnan yrittäjä Saara Manninen kertoo, että joulukauppa on lähtenyt käyntiin ihan kivasti. Oma verkkokauppa tukee Eteläkadun kivijalkaliikkeen myyntiä.

– Se, että valikoimaa pystyy selaamaan netistä, on näkynyt positiivisesti. Se on lisääntynyt, että netistä katsotaan valikoimaa ja tehdään varaus, joka tullaan hakemaan paikan päältä. Muu nettiostaminen toki syö kivijalkakauppojen myyntiä.

Jouluksi kivijalkaliikkeestä ostetaan etenkin pehmeitä paketteja, kuten kerrastoja sekä collegevaatteita, ja myös kuntoilutarvikkeita.

– Meidän valikoimassamme on myös paljon tuotteita, joita täytyy sovittaa. Tänä vuonna ei ole varsinaista joulun hittituotetta, mutta kitka- ja nastakengät ovat kysyttyjä.

Vaateputiikissa panostetaan palveluun

Vaateputiikki Jasmiinassa Hallituskadulla syksy on ollut hankalampi kuin kevät.

– Konserttien ja tapahtumien puute on näkynyt myynnissä, yrittäjä Soile Tuominen kertoo.

Liikkeellä ei ole omaa verkkokauppaa. Tuominen ei usko, että sillä olisi sinänsä vaikutusta joulumyyntiin.

– Olen henkilökohtaisen palvelun kannalla. Iso osa vakioasiakkaistamme kuuluu riskiryhmään ja näen, että he eivät uskalla olla liikkeellä. Jonkin verran olemme vieneet vaatteita sovitukseen kotiin. Iso kiitos vakioasiakkaille, he kantavat kivijalkaliikkeen vaikean ajan ylitse, yrittäjä kiittelee.

Eniten joululahjaksi menee asustepaketteja sekä lahjakortteja.

– Kaulahuivit ja asusteet käyvät lahjaksi, kun niitä ei tarvitse sovitella.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset