Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Joulupata-keräykseen voi osallistua myös etänä – Patavahdeilla on maskit ja turvavälit pidetään

Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut ja joulupatojen määrää on Hämeenlinnassa lisätty. Kuva: Terho Aalto
Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut ja joulupatojen määrää on Hämeenlinnassa lisätty. Kuva: Terho Aalto, arkisto

Suomen Pelastusarmeijan valtakunnallinen Joulupata-keräys on pandemian keskellä haasteiden edessä.

Viime vuonna keräys tuotti yli miljoona euroa patojen ja nettilahjoituksien kautta. Hämeenlinnan osuus siitä oli reilut 30 000 euroa.

Kun eletään rajoitusten ja eristäytymissuosituksien aikaa, keräyksen menestys perinteisten patojen kautta on tänä vuonna arvoitus, Hämeenlinnan Pelastusarmeija toteaa tiedotteessaan.

”Kylmäpatakin” toimii

Koronasta johtuen joulupatojen määrää Hämeenlinnassa on lisätty. Uutuutena on saatu Suomalaisen Kirjakaupan ovensuuhun keräyspiste ilman patavahteja, ja Prisma Tiiriön perinteinen joulupata on paikoillaan myös ennen ja jälkeen patavahtivuoroja eli liikkeen aukioloaikojen mukaan.

Tiiriön Prisman ja kävelykatu Reskan patavahtien turvallisuuteen on myös kiinnitetty huomiota. Vahdeilla on käytössä kasvomaskeja ja suositus pitää turvavälejä ohikulkeviin ihmisiin.

Lahjoittaa voi verkossakin

Keräykseen on mahdollisuus osallistua myös etänä.

Lahjoittaa voi verkon kautta kertalahjoituksena tai kuukausilahjoittajana sivulla www.joulupata.fi .

Oman nettipadan voi perustaa oma.pelastusarmeija.fi/joulupata2020 -sivulla ja haastaa ystävät mukaan. Tilisiirrot voi tehdä tilille FI57 2084 3800 0057 29, viite 8808.

Joulupata-villasukkia on myynnissä joulupata.helsinginvillasukkatehdas.fi -verkkosivulla.

Muita tapoka ovat MobilePay 45011 tai Pivo/OP-Siirto 888 567 sekä tekstiviesti PATA (10 €) tai PATA20 (20 €) numeroon 16499.

Lahjatavarat Tavastilaan

Perinteisiin katupatoihin voi Hämeenlinnassa lahjoittaa 23.12. saakka.

Padoille toivotaan rahalahjoituksia, mutta tavaralahjoitusten vastaanotto on keskitetty Reskan, Prisman ja Hämeenlinnan Pelastusarmeijan iCare -hyväntekeväisyys myymälään, joka sijaitsee Tavastilan kauppakeskuksessa.

Hämeenlinnan tuotoilla autetaan paikallisia vähävaraisia.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset