Kaupunkiuutiset

Joulupuu-keräys ylsi uuteen lahjaennätykseen

Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin ja Hämeenlinnan sosiaalitoimistojen yhteistyössä järjestämä Joulupuu-keräys järjestettiin tänä vuonna jo 11. kerran. Joulupuu on hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjoja niille Hämeenlinnan ja Hattulan seudun lapsille, joiden osoitetta Joulupukilla ei välttämättä ole.

Tänä vuonna Joulupuu-keräys ylsi uuteen ennätykseensä ja lahjoja kerättiin yli 2600. Vuonna 2016 lahjoja kerättiin 2500 ja aiempina vuosina lahjojen määrä on ollut vuosittain noin 2000.

– Lahjojen laadukkuus on yllättänyt tänä vuonna positiivisesti. Lapsia ja nuoria on niin monenlaisia, on tullut kirjoja ja vaatteita joita he eivät muutoin saisi, perheohjaaja Päivi Korpela Hämeenlinnan sosiaalitoimistosta kertoo.

– Lahjat menevät todellakin tarpeeseen, sillä asiakasperheitä on paljon erilaisista taustoista ja erilaisissa elämäntilanteissa, perhetyönohjaaja Miia Heikkinen lisää.

 

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari kiittää lämpimästi keräykseen osallistuneita yksityishenkilöitä sekä kampanjassa mukana olleita yhteistyökumppaneitaan Kauppakeskus Goodmania, Etelä-Hämeen Osuuspankkia, Prisma Hämeenlinnaa, Crazy Town Hämeenlinnaa sekä Hämeenlinnan Pallokerhoa keräyspisteiden järjestämisestä.

– Haluan esittää sydämelliset kiitokset kaikille kampanjaan osallistuneille. Suuri kiitos yrityksille lahjoituksista, joita tänä vuonna oli edellisiä vuosia enemmän. Suurimman panoksen tähän projektiin antoivat tänäkin vuonna yksityishenkilöt, jotka mahdollistivat monen lapsen joulun, Joulupuu-keräyksen projektipäällikkö 2017 Hanna Lindroos iloitsee.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset