Kaupunkiuutiset

Joulurauha kaukana valtuustosta

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston maanantaisen kokouksen puheiden anti oli hyvin poikkeuksellinen. Useammassa puheenvuorossa käytiin tiukasti kiinni joko toisen valtuutetun henkilökohtaiseen toimintaan tai kokonaisen ryhmän poliittiseen käyttäytymiseen.

Puheiden sisällön perusteella on aivan selvää, että poliittisten ryhmien väliset jännitteet eivät ole kadonneet mihinkään, päinvastoin.

Erittäin kriittisiä puheenvuoroja käyttivät kokoomuksen Tapio Vekka sekä valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.). Vekka läksytti suoraan nimeltä mainitsematta perussuomalaisten Kari Ilkkalaa, Kiemunki moitti kristillisdemokraattien Kylli Kylliäistä pukeutumisesta (”sikahattu” päässä) ja demareiden Pentti Nyholmia salaisten tietojen julkistamisesta valtuuston kokouksen aikana. Nyholm ”lipsautti” yt-neuvotteluja käyneen konserniyhtiö Tekmen irtisanottujen määrän kaiken kansan kuultavaksi, vaikka tätä tietoa ei olisi saanut julkistaa ennen yhtiön virallista ja lain kirjaimen mukaan tapahtuvaa tiedottamista.

Vuoden viimeisen kokouksen ”joulusaarnassa” Kiemunki läksytti osaa valtuutetuista koko vuoden jatkuneesta kaupungin työntekijöiden kiusaamisesta ja häirinnästä. Kritiikin kärki sojotti Pro Hämeenlinna -koalitioon, ilmeisesti tiukimmin perussuomalaisten ryhmään. Kritiikki oli hämmentävän suorasukaista valtuuston edestä sanottuna.

Henkilökohtainenkaan piikittely ei jäänyt tähän, sillä useammassa puheenvuorossa sanallisia puukkoja lenteli ilmassa enemmän kuin aikoihin. Kokonaisuudessaan hyvin erikoinen kokous, vaikka mukana oli myös asiallista keskustelua.

”Kiusaamista ja vähättelyä”

Valtuuston nokkamies Iisakki Kiemunki kertoi viranhaltijoihin kohdistuneen viime keväänä ja uudelleen syksyllä mitätöintiä, leimaamista ja kiusaamista, joka poiki liudan viranhaltijoiden eroaikeita.

– Viime keväänä jouduttiin tekemään paljon töitä sen eteen, ettei virkamieskaarti huvennut kerralla merkittävästi, Kiumunki kertoi kokouksen jälkeen.

Puheessaan Kiemunki muistutti, etteivät kiusaamisen syyllistyneet ymmärrä sitä, miltä piikittelyn kohteiksi joutuneista tuntuu.

– Minun osaltani käytössä on nyt nollatoleranssi. Tällaiseen toimintaan puututaan jatkossa heti ja tiukasti.

Hyvääkin Kiemungin mukaan Hämeenlinnan vuoteen mahtui–talouden ylijäämä, kouluverkon yksituumainen synnyttäminen, Ahveniston maauimala, Elenia areena, Goodman.

– Kaavoitustyö on saatu rullaamaan nyt niin kuin pitää, siitä kiitos sen puolen virkamiehillä, Kiemunki antoi tunnustusta.

Tapio Vekan ”perussuomalaisen valtuutetun” toimintaan kohdistuneessa puheenvuorossa purkautui ilmeisesti paljon aikaisemmin julkisuudessa sanomattomia henkilökohtaisia paineita, joita ei ole totuttu valtuustossa käsiteltävän.

Vekka rökitti henkilökohtaisilla kannanotoillaan Ilkkalan niskaan syyteryöpyn Tampereentie 9-13:n kaavoitukseen liittyneistä tapahtumista. Valitusprosessi on edelleen käynnissä.

– Miksi vastaavaa ei nähdä täysin vastaavanlaisen kaavaprosessin yhteydessä nyt, Vekka kyseli Vanajanranta II:n (Engelinranta) kaavakäsittelyn yhteydessä.

– Pitääkö puuttua kaikkiin, jos puuttuu yhteen, kuului Ilkkalan vastaus tiivistetysti.

– Jos epäillään jossakin kohtaa vilungista, pitääkö samasta vilungista epäillä aina, Ilkkala vastasi.

Vekan puheenvuoro liittyi Vanajanranta II:n asemakaavan käsittelyyn, jossa väiteltiin myös tontin siirrosta kaupungilta sen omistaman konserniyhtiön hallintaan. Siirtomahdollisuus on nyt mahdollista, mutta siitä jouduttiin äänestämään.

Jos tontti siirtyy, siirtyy se kaupungin sataprosenttisesti omistaman yhtiön haltuun.

Asiallistakin puheetta

Verkatehtaan suunnitelma rakentaa paviljonkirakennus synnytti myös sanailua. Kari Ilkkala epäili hankkeen aiheuttavan lisäavustustarpeen kaupungilta. Jari Koskinen (kok.) näki puolestaan vain hyväksi, jos yhtiö kehittää toimintaansa.

– Nyt Verkatehdas on jo ylittänyt kaikki sille asetetut toiveet. On pelkästään hyvä, jos yhtiö pystyy parantamaan edelleen palvelutarjontaansa, Koskinen sanoi.

Asiallisen keskustelun kärkeä oli debatti lastensuojelumenojen kasvusta, kun lautakunnalle myönnettiin lisärahaa.

Kokoomuksen Kaija-Leena Savijoki totesi lastensuojelumenojen kasvun osalta, että olisi paljon tärkeämpää hoitaa syitä kuin oireita.

– Eikä menojen kasvu ole kiinni pelkästään lamasta. Ongelmana ovat sekä liian vähät ja liian paljot työt. Osa perheistä kituuttaa työttöminä, osa painii valtavien kiireiden kanssa. Molemmissa tapauksissa vanhemmuus unohtuu, kun aika menee omien vaikeuksien kanssa painiessa, Savijoki totesi.

Positiivisena nähtiin se, että lapsiperheille on taas tarjolla kotiapua.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset