Kaupunkiuutiset

Joulutontuilla pitää kiirettä luistimilla

Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden joulunäytöksen nimi on tänä vuonna Tonttujen omat kiireet. Tarinassa tontut intoutuvat ihastelemaan kotimaasta ja muualta maailmalta saapuneita joulutervehdyksiä. Joulupukin apurit uppoutuvat toinen toistaan kauniimpien joulutervehdysten maailmaan niin, että unohtavat kokonaan ajankulun.

Korvatunturilla jo huolestutaan siitä, että tonttujen kaikki aika menee nyt vain postin lukemiseen. Muistavatko he ollenkaan kaikkia maailman lapsia, jotka odottavat saavansa joululahjansa jouluna?

Näytöksessä Ritari-areenalla esiintyvät kaikki seuran luistelijat. Heistä nuorimmat ovat alle 5-vuotiaita ja vanhimmat jo aikuisia. Jäällä nähdään kaiken kaikkiaan noin 130 luistelijaa omissa upeissa rooleissaan.

Näytöksen jälkeen yleisölle tarjoutuu mahdollisuus päästä kokeilemaan jään taikaa tonttujen kanssa. Mukaan kannattaa siis ottaa jouluinen mieli, luistimet ja kypärä.

Taitoluistelijoiden toimintaa voi tukea paikan päällä ostamalla edullisesti joululeivonnaisia kotiin vietäväksi, arpajaisissa tai kahviosta. 20 euron perhelipulla 2 aikuista ja 2 lasta, muut liput ovat 10 euroa aikuisilta ja 5 euroa alle 12-vuotialta lapsilta.

Tonttujen omat kiireet su 20.12.2015 klo 11.30 Ritari-areenalla.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset