Kaupunkiuutiset

Juhan maisema on horisontissa

Hämeenlinnalaisen taiteilija Juha Meurosen uusimman, syyskuussa Tampereen Keskusgalleriassa avautuvan näyttelyn viimeistely on meneillään.

Näyttelyitä Meurosen 40 vuotta kestäneellä taiteilijan uralla on riittänyt. Keskimäärin niitä on ollut kaksi vuodessa.

– Toimin aluksi vuosia mainosgraafikkona. Samaan aikaan ryhdyin tekemään kaupunkigrafiikkaa ja sitten yhä enemmän maalaustaidetta, Meuronen muistelee uransa alkuaikoja.

Juha Meurosen töitä on lukuisissa kokoelmissa ja julkisissa tiloissa.

– Ehkä merkittävimpänä pidän Erakko-nimisen tauluni pääsyä Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelmiin, Juha mainitsee.

Hämeenlinnalainen Visiotalo teki Juha Meurosesta ja hänen taiteestaan kertovan filmin Muistin maisemat vuonna 2003. Se osallistui aikanaan Media Globe -kilpailun taidesarjaan, jossa oli mukana kaikkiaan 400 teosta 50 maasta. Ykkössijaa ei jaettu, mutta kyseinen filmi sijoittui toiseksi japanilaisen osallistujan kanssa. Myöhemmin Finnair hankki sen pitkänmatkan lentojensa esitysvalikoimiin.

 

Juha Meurosen edesmennyt isä oli arvostettu akvarellisti Egon Meuronen, Juhan poika Jussi Meuronen puolestaan on valmistunut kuvataiteen maisteriksi, joten perheessä on taiteilijoita kolmessa polvessa.

Perheen taiteilijoihin voidaan laskea myös Egon Meurosen isäpuoli, kirjailija Samuli Paronen, jonka syntymän 100-vuotisjuhlaa vietettiin 19.8.2017 Riihimäellä.

– Samuli Paronen asui aikoinaan Lempellossa Saloisilla, olin vielä lapsi ja Samuli tykkäsi kuljeskella kanssani niityillä ja kertoilla tarinoita, Juha muistelee edesmennyttä kirjailijaa.

 

Kirsi Haapamäki, Juhan elämänkumppani on kuvittaja, jonka kuvituksia on julkaistu yli 70 kirjassa. Juha ja Kirsi ystävystyivät jo 1960-luvun lopulla, kun molemmat asuivat Hämeenlinnassa.

– Jo silloin, 15- ja 16-vuotiaina teimme yhteistyötä, kertoo Kirsi.

– Leikkasimme ja maalasimme styrox-tonttuja kotitaloni pommisuojassa ja somistimme niillä kaupungin pankkien jouluikkunoita.

Kirsi on koulutukseltaan pukusuunnittelija. Hän toimi pitkään suunnittelijana ja sisäänostajana mm. Black Horse-Finnwearilla.

Muutettuaan 15 vuotta sitten Turkuun Kirsi palasi kuvittajaksi ja keskittyi historiallisiin tietokuvituksiin. Hän on kuvittanut mm. Turun linnan vaihtuvia näyttelyitä, opaskirjan sekä linnan pysyvän perusnäyttelyn. Vuonna 2007 hänen linnan historiasta kertova kirjan kuvituksensa oli Finlandia Junior -ehdokkaana.

 

– Yhteinen nimittäjämme on meri. Suomessa on pitkä rannikko, joka alkaa Perämereltä ja jatkuu Turussa maailman hienoimpana saaristona. Olemme reissanneet yhdessä sen ulkosaarilla, Utössa ja Jurmossa. Jurmo on Salpausselän viimeinen näkyvä kohta, joka uppoaa mereen. Koko upea saari on täynnä pyöreää kiveä, Juha kertoo.

– Saaristoretkillä kuvasimme ja teimme luonnoksia, joissa näkyy eromme taiteessa. Juhan perspektiivi on horisonttiin ja sen taakse, minä katson lähemmäksi, seuraan jotakin puolukanvarpua, sammaloituneita kiviä, kalliopintojen kuvioita, Kirsi selvittää. Juha rohkaisi minua tekemään myös vapaata taidetta, ohjasi ja koutsasi kärsivällisesti.

– Jurmon maisemissa syntyi ajatus yhteisnäyttelystä ja vuonna 2016 Saarilta ja rannoilta -näyttelymme kiersi kolmessa kaupungissa, Turussa, Tampereella ja Oulussa, pariskunta mainitsee.

Juha Meurosen näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 6.9.2017 klo 18 alkaen Tampereen Keskusgalleriassa, Kyttälänkatu 11. Näyttely on avoinna 30.9.2017 saakka. Pitkästä aikaa myyntitilaisuus: Juha Meurosen työhuoneella Raatihuoneenkatu 33 B. Esillä myös kaupunkigrafiikkaa. Myyntinäyttely avautuu lokakuun alkupäivinä.

 

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset