Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

"Juice ei ollut puheissaan aina kauhean mukava" – Otto Kanerva tulkitsee Leskistä kaikessa särmikkyydessään

Otto Kanerva tuo Aulangolle esityksen, joka herättää henkiin kansantaiteilijan yleisönsä edessä.
Otto Kanervan rooliasun kruunaa Juice Leskisen aito päähuivi. Pieni tyylirikko kuvassa on näyttelijän lomaparta, mutta Aulangon esityksessä se on varmasti ajettu pois. Kuva: AP Sarjanto
Otto Kanervan rooliasun kruunaa Juice Leskisen aito päähuivi. Pieni tyylirikko kuvassa on näyttelijän lomaparta, mutta Aulangon esityksessä se on varmasti ajettu pois. Kuva: AP Sarjanto

On vuosi 1981. Juice Leskinen lyö Suomen euroviisukarsinnat lekkeriksi esittämällä kappaleen Ilomantsi. Television ääressä istuu 9-vuotias Otto Kanerva, jonka mieleen jäävät kappaleen hauskat sanat ja esityksessä käytetty nallipyssy. Muutamia vuosia myöhemmin pojan levyhyllyssä oli jo useita kesätyörahoilla ostettuja Leskisen albumeita.

– Juicen sanoituksissa oli oma mielikuvituksellinen maailma, joka vangitsi minut jo hyvin nuorena. Vuonna 1986 tullut Yölento-albumi osui juuri siihen herkimpään musiikinkuunteluaikaan. Suomi-rock on ollut minulla aina iso asia ja erityisesti lyriikat ovat olleet tärkeitä, Kanerva muistelee.

Nuotiokitaraa

Näyttelijä Otto Kanerva astui Juice Leskisen saappaisiin vuonna 2011, kun Heikki Vihisen käsikirjoittama ja ohjaama Juice – taiteilijaelämää sai ensi-iltansa Musiikkiteatteri Palatsissa.

– En edes muista, kuinka tulin rooliin ehdolle, mutta menin koesoittoon Juicen kanssa paljon keikkailleen Ari Kankaanpään kotiin. Räpelsin siinä leirinuotiokitaristin taidoillani jotain Viidestoista yö -biisiä. ”Kankku” sanoi heti, että älä opettele yhtään paremmaksi. Soitin kuulemma ihan samalla tavalla kuin Leskinen, Kanerva kertoo.

Omasta levyhyllystä Otto Kanervan käteen osui ensimmäisenä vuoden 1980 joululevy Kuusessa ollaan. Kuva: AP Sarjanto
Omasta levyhyllystä Otto Kanervan käteen osui ensimmäisenä vuoden 1980 joululevy Kuusessa ollaan. Kuva: AP Sarjanto

Kapinallinen

Rooliin paneutuminen alkoi elämäkertoja lukemalla ja Youtube-klippeihin paneutumalla. Juicen tuotannon Kanerva tunsi jo ennestään läpikotaisin.

– Työryhmässä oli paljon kavereita, jotka osasivat kertoa, mitä Leskinen teki ja mitä ei. Hän oli itseriittoinen ja monessa suhteessa ärsyttävä persoona, joka oli kapinallinen joka suuntaan Jumalasta lääketieteeseen. Kääntöpuolena hän oli loistava sanoittaja ja muusikko, joka rakasti elää keikkahetkessä.

Mies Urjalasta

Kanerva pukeutui musiikkinäytelmän Juiceksi 150 kertaa, ennen kuin kaljun pitkätukan peruukki laitettiin naftaliiniin. Varsin pian kuvioihin ilmestyi mystinen ”Urjalan mies”, jolta löytyi valtava määrä äänitallenteita Juicen ja Kankaanpään duokeikoilta.

– Siinä heräsi Vihisen ja Kankun kanssa ajatus tehdä uusi esitys, joka olisi tavallaan sensuroimaton versio Juicen viimeisestä keikasta. Koska tallenteilla oli tietenkin taiteilijan välispiikit, mukana on hyvin vähän sellaista, mikä ei olisi Juicen suusta tullut. Jutut ovat aika rankkojakin tämän päivän katsannossa. Juice ei ollut puheissaan aina kauhean mukava.

Pöhnäinen rauha

Dramatisoidussa konsertissa Kanervan kanssa lavalla ovat Leskisen luottokitaristi Kankaanpää, rumpali Kari Välimäki sekä Janne Salkolahti haitarissa ja koskettimissa.

Juiceksi muuttuminen on näyttelijälle muista roolitöistä poikkeava hyppäys. Hahmon ja esityksen fyysinen hitaus rikkoo kaikkia teatterin lakeja, mutta näyttää silti toimivan.

– Siihen outoon pöhnäpäiseen rauhaan laskeutuminen vie minut ihan muihin maailmoihin, Kanerva sanoo.

– Näyttelijälle on tietenkin katarttinen kokemus antaa konsertti ja tulkita Leskisen kappaleita juuri sellaisena kuin ne itse mieltää. On myös upea huomata, että joskus ihmiset alkavat ihan oikeasti tuntea olevansa Juicen keikalla.

Lasilliset Juicea pe 10.5. klo 19 Aulanko Areenalla.

 

 

Pauli Matti Juhani Leskinen

Syntyi 19.2.1950 Juankoskella, kuoli 24.11. 2006 Tampereella.

Laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, muusikko, runoilija, kirjailija, kääntäjä ja kolumnisti.

Naimisissa kolmesti, avioliitoista kolme lasta ja yksi avioton poika.

Esikoisalbumi Juice Leskinen & Coitus Int julkaistiin vuonna 1973.

Ensimmäinen single Marilyn/Einarin polkupyörä vuonna 1974.

Viimeinen studiolevy Senaattori ja boheemi vuonna 2004 yhdessä Mikko Alatalon kanssa

Myydyimmät levyt: Yölento (1986). Sinä (1990) ja Taivaan kappaleita (1991).

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset