Kaupunkiuutiset

Jukka Lehtonen on matkalla MM-kisoihin

Lentopallomaaottelu Suomi–Belgia on Hämeenlinnan uuden urheilutalon, Elenia-areena, virallinen avajaistapahtuma perjantaina. Harva tietää, että Suomen maajoukkueen keskitorjuja Jukka Lehtonen on hämeenlinnalainen.

Jukka Lehtonen on parin viimeisen kesän aikana ollut tuttu näky Hämeenlinnan kauppatorilla. Päättymässä olevana kesänä torikahvit ja torilla nautitut aamupalat ovat jääneet edelliskesää vähäisimmiksi, kun maajoukkueleiritys on pitänyt miehen joko maaottelumatkoilla tai Kuortaneen urheiluopistolla.

– Edelliskesänä kävin useamman kerran viikossa nauttimassa aamupalan torilla. Tori on minulle mieluisa paikka, Lehtonen kehui istuuduttuaan Kahvila Linnan pöydän ääreen viime lauantain torivilskeessä. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä.

Olympialaiset kangastelevat

Hämeenlinnalainen Lehtosesta tuli kolmisen vuotta sitten, kun avopuoliso ja kihlattu Johanna Mäkitalo sai työpaikan Hämeenlinnasta. Ammattilentopalloilijan kotipesä on nyt täällä, mutta talvikaudet ammattilainen asuu siellä missä työpaikka on. Viime kausi meni Sveitsin Luganossa, ensi kauden seura on vielä avoinna.

– Seuravalinta on jätetty tarkoituksella MM-kisojen jälkeen, sillä markkinat ovat aika tukossa yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi, Lehtonen sanoo.

Hän uskoo pystyvänsä antamaan MM-kisoissa vielä lisänäyttöjä työpaikan turvaamiseksi.

Suomessa kaksi SM-kultaa ja yhden Suomen cupin voittanut Lehtonen on pelannut Saksassa, Kreikassa, Italiassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Viimeisin pesti toi Sveitsin mestaruuden ja cupin voiton. Ja päälle tulevat tietysti suomalaisen lentopalloilun loistavat maajoukkuemenestykset.

– Avoimin mielin tähyän tulevaisuuteen. Katsotaan mihin suuntaan lähden, vai palaanko kotimaan kentille, Lehtonen pohtii.

Katse on jo Rion olympialaisissa, mutta ensin hoidetaan kovat MM-kisat Puolassa.

– Ainakin ne pari vuotta pelaan huipulla, jos terveys antaa siihen edellytykset. Olympialaiset olisi loistava huipennus.

Maailma opettaa

Rantasalmella 32 vuotta sitten syntynyt Lehtonen on kerännyt valtaisan repullisen lentopallotaitoja maailman kiertueellaan, mutta eri maissa ja kulttuureissa eläminen antaa myös elämisen eväitä aivan eri tavalla kuin pelkästään kotitanhuvilla asustaminen.

– Jukka Lehtonen on nyt varmasti paljon suvaitsevampi ihminen kuin oli ennen Suomesta lähtöä, mies itse sanoo.

– Totta kai eri kulttuurien näkeminen ja kokeminen antaa erilaisia näkökulmia, elämän rikkautta. Osaan katsoa nyt erilaisia tilanteita ja ilmiöitä aivan eri tavalla. Eli maailma opettaa.

Ammattiurheilijana toisessa maassa asuminen ja työssä menestyminen vaatii itsekuria ja säntillisyyttä.

– Monessa maassa suomalaiset maajoukkuelentopalloilijat harjoittelevat enemmän kuin seuran valmennusjohto vaatii. Kun itse haluaa pelata maajoukkueessa maailman huipulla, täytyy työhönsä suhtautua sen mukaisesti. Omatoimisuus on tärkeää.

Kaksi päivittäistä harjoituskertaa rytmittävät aikataulun.

– Aamupala, treeni (usein omatoiminen), ruokailu, päiväunet, välipala, treeni, ruokailu, yöuni. Siitä se rakentuu.

Jukka Lehtonen sanoo pitävänsä kokkaamisesta ja viime aikoina erityisen paljon myös lukemisesta, joten tyhjää aikaa ei juuri jää.

– Kyllähän se ikävä Hämeenlinnan kotiin välillä iskee, mutta ammatin vaatimusten mukaan on elettävä.

Loistava maajoukkue

Lentopallomaajoukkueen yhtenäisyyttä ylistävät kaikki mukana olevat, niin myös Lehtonen.

– Kaverihenki on loistava. Siellä kannustetaan ja kannetaan vaikeitten hetkien ylitse. Kun meillä ei ole vielä ylivoimaisia staroja, se osaltaan parantaa yhteishenkeä. Jos jollakin kihahtaa päähän, niin varmasti joukkue pudottaa heti takaisin maan pinnalle.

Maajoukkueen nykyistä päävalmentajaa Tuomas Sammelvuota hän kehuu estoitta.

– Harjoituksissa hän on pomo, sen hän teki heti alkuun selväksi. Hyvä niin. Muissa oloissa ollaan samalla tavalla kavereita kuin ennenkin, kun Tuomas vielä itse pelasi.

Edellisistä päävalmentajista Lehtonen sanoo, että italialainen Mauro Berruto oli todella tiukan kurin mies, kuin 1950-luvun kantapeikko, jolle jokainen tilanne oli tiukan kurin paikka myös harjoitusten ulkopuolella. Hänen seuraajansa argentiinalainen Daniel Castellani oli päinvastaisen toimintatavan mies.

Puolan MM-kisoissa Suomi pelaa samassa lohkossa Kuuban, Brasilian, Saksan, Tunisian ja Etelä-Korean kanssa. Neljä parasta pääsee jatkoon.

– Kaksihan (Kuuba ja Brasilia) siinä on aivan maailman huipulta. Neljän joukkoon pääseminen ei ole lainkaan mahdottomuus.

Suomi-Belgia lentopallomaaottelut Elenia-areenassa perjantaina 22. päivä kello 18.30 ja lauantaina 23. päivä elokuuta kello 16.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset