Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kaaduitko talven liukkailla? Onko sinulla mahdollisuus korvauksiin? – Asianajaja Maria Puputti kertoo, mitä katulaki sanoo

Kenkiin laitettavat liukuesteet helpottavat liikkumista talven liukkailla keleillä ja estävät ainakin osan liukastumisonnettomuuksista. Kuva: Markku Tanni
Kenkiin laitettavat liukuesteet helpottavat liikkumista talven liukkailla keleillä ja estävät ainakin osan liukastumisonnettomuuksista. Kuva: Markku Tanni

Talvisin tapaturmat liukkailla kulkuväylillä ovat harmittavan yleisiä.

Suurin osa tapaturmista olisi vältettävissä, mikäli väylien talvikunnossapito olisi hoidettu asianmukaisesti ja jalankulkijat varautuisivat liukkauteen sopivilla jalkineilla mahdollisine liukuesteineen.

Näin ei kuitenkaan aina ole ja tapaturman seurauksena kaatujalle voi liukastumisestaan aiheutua vahinkoa. Tyypillisimmin vahingot ovat mustelmia tai venähdyksiä, mutta pahimmissa tapauksissa jopa vakavia elinikäisiä vammoja. Lisäksi kaatujan omaisuutta voi rikkoutua.

Näissä tilanteissa korvauskysymysten selvittäminen on tärkeää.

Korvausta vahingoista on mahdollista hakea vahinkoa kärsineen omien vakuutusten lisäksi taholta, joka oli vastuussa liukastumispaikan kunnossapidosta. Tyypillisesti tämä taho on kiinteistön omistaja.

Tässä artikkelissa selvitämme korvausvastuuta ensisijaisesti kaupungin tai kunnan sekä asunto-osakeyhtiön puolelta.

Kunnan katualueella

Kunnan tai kaupungin alueella olevien yleisten katujen ja jalkakäytävien kunnossapitoa säätelee ”laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta” eli katulaki.

Laki säätää siitä tasosta, jota kadulla liikkuja voi odottaa kulkiessaan yleisillä katualueilla. Kadulla liikkujan on, iästään tai toimintarajoitteistaan huolimatta, voitava luottaa siihen, että liikkuminen tapahtuu turvallisesti.

Tämä oletettu taso vaihtelee sen mukaan, kuinka keskeisestä paikasta on kyse eli esimerkiksi keskusta-alueilla edellytetään kunnossapidolta korkeampaa tasoa sekä kiireellisempiä kunnostustoimia kuin syrjäisillä alueilla.

Taloyhtiön piha-alueella

Sama velvollisuus pitää talvikunnossapidosta asianmukaisesti huolta koskee myös tontin omistajaa esimerkiksi asunto-osakeyhtiötä.

Osakkeenomistajalla on oikeus saada taloyhtiöltään korvausta, mikäli liukastumisvahinko on sattunut taloyhtiön kunnossapitovastuun alaisella alueella. Pienissä taloyhtiöissä, kuten rivitaloyhtiöissä kunnossapito on usein päätetty hoitaa talkoovoimin asukkaiden kesken.

Näissäkin tapauksissa taloyhtiö on luonnollisesti vastuussa ulkopuoliselle aiheutuneesta vahingosta sekä tietyin rajauksin myös vahingosta taloyhtiön omalle osakkaalle.

Miten tulee toimia?

Vahingon sattuessa on tarpeen ottaa välittömästi yhteyttä kaupungin tai kunnan rakennusvirastoon tai taloyhtiön isännöitsijään vahinkoilmoituksen tekemistä varten.

Korvaukset vahingoista määräytyvät ensisijaisesti vahingonkorvauslain mukaisesti, jolloin korvattaviin kuluihin kuuluvat muun muassa vahingon kärsineen hoitokulut, ansionmenetys, kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta, pysyvä vika ja haitta sekä kuolemantapauksissa hautauskustannukset sekä elatukseen oikeutetuille perhe-eläke.

Lisäksi vahingon yhteydessä rikkoutuneet esineet korvataan.

Kuinka paljon korvataan?

Liukastuneella on velvollisuus omalta osaltaan pyrkiä minimoimaan vahingon määrää, jonka vuoksi esimerkiksi hoitokulut korvataan yleensä julkisen sairaanhoidon taksojen mukaisesti, vaikka tosiasiassa liukastunut olisikin ollut hoidettavana yksityisessä hoitolaitoksessa.

Korvausmäärien arvioinnissa käytetään soveltuvin osin hyödyksi liikennevahinkolautakunnan normeja ja ohjeita sekä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia. Pysyvän vian ja haitan osalta arviointi perustuu sosiaali- ja terveysministeriön haittaluokkataulukkoon.

Vanheneeko oikeuteni?

Vahingonkorvausoikeus vanhenee lain mukaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinkoa kärsinyt sai tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta, viimeistään kuitenkin kymmenen vuoden kuluessa vahinkoon johtaneesta tapaturmasta.

Kymmenen vuoden määräaika ei koske henkilövahinkoja. Korvausvaatimus on hyvä tehdä aina kirjallisesti.

Toivottavasti saamme vielä paljon turvallisia ja nautinnollisia paukkupakkaskelejä kaikille!

Maria Puputti on hämeenlinnalainen asianajaja. Kuva: -
Maria Puputti on hämeenlinnalainen asianajaja.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset