Kaupunkiuutiset

Kaahaajat työllistivät poliisia – Nainen potki ja puri järjestyksenvalvojaa

Kuva: Terho Aalto
Kaahaajat ovat pitäneet poliisin kiireisenä. Kuva: Terho Aalto

Parikymppisen mieskuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen aikaisin sunnuntaiaamuna Hämeenlinnassa Helsinki-Tampere valtatiellä. Poliisi mittasi moottoritiellä henkilöauton nopeudeksi 177 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 120 km/h.

 

Myöhään perjantai-iltana noin 25-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä Hattulassa. Mies tavoitettiin kotipihaltaan autonsa lähettyviltä. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Verikokeen jälkeen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

 

Torstai-iltana kello 19.30 aikaan liikennevalvontaa Hakoisilla suorittanut poliisipartio mittasi tutkalla kahdelle moottoripyörälle nopeudeksi 200km/h rajoituksen ollessa kyseisellä tieosuudella 80km/h. Pyörillä liikkeellä olleet, vuonna syntyneet 1993 miehet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja heitä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Poliisipartio pysäytti torstaina iltapäivällä Arvi Kariston kadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut vuonna 1943 syntynyt mies puhalsi nollatuloksen alkometriin, mutta voimassa olevaa ajokorttia ei hänellä ollut. Mies on jäänyt 9 kertaa kiinni kortitta ajosta vuoden sisällä.

 

Keskiviikkona kello 17:39 poliisi sai ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta Brahenkadun ja Matti Alangon kadun risteyksessä. Onnettomuudessa autot kärsivät peltivaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Autojen vuosina 1947 ja 1998 syntyneitä kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta tapahtumaan.

 

Kolmekymppinen nainen vastusti järjestyksenvalvojaa ja poliisia viikko sitten tiistaina Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Tilanne sai alkunsa, kun järjestyksenvalvoja alkoi poistaa naista aamuyöllä ravintolasta. Nainen pyrki estämään toimenpiteet potkimalla ja puremalla. Nainen kohdisti väkivaltaa järjestyksenvalvojaan ja tämän avuksi tulleeseen sivulliseen henkilöön. Poliisikin sai osumaa tilanteen aikana. Asiaa tutkitaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena, pahoinpitelynä ja virkamiehen vastustamisena.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset