Kaupunkiuutiset

Kahden mestarin hurjaa seikkailua

Maailmanmaineeseen noussut harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen saapuu perjantaina Suistoon yhdessä ranskalaisen rumpalin Eric Echampardin kanssa. Kahden virtuoosin hedelmällinen yhteistyö alkoi 2000-luvun alussa ja muusikot ovat tarjonneet intensiivisiä elämyksiä konserttilavoilla ympäri Eurooppaa.

Harmonikkavelhon ja jazzrumpalin tavoitteena on luoda täysin improvisoitua musiikkia suoraan lavalla, joten reippaat 30 konserttia yhdessä soittanut duo lähtee jokaisella keikalla kohti uutta seikkailua.

Vuonna 1964 Viialassa syntynyt Pohjonen on esiintynyt uransa aikana yli 600 kansainvälisellä festivaalilla ja konserttitaloissa. Hänen musiikkiaan on kuultu rockin, kansanmusiikin, avantgarden ja klassisen musiikin sekä tanssin ja mediataiteen yhteyksissä. Yhteistyökumppaneina ovat olleet muiden muassa Kronos-kvartetti, King Crimson yhtyeen Pat Mastelotto, Samuli Kosminen, Helsinki Nelson -painiryhmä sekä ukrainalainen lauluyhtye DakhaBrakha. Pohjonen on julkaissut 10 albumia ja esiintynyt Ismo Alanko Säätiön, Ottopasuunan, Pinnin Poikien, Suomen Miesorkesterin ja Toni Rossi & Sinitaivas -yhtyeen levyillä. Hän on saanut Jussi-palkinnon musiikistaan elokuvaan Jadesoturi. Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 2012.

Pohjonen ja Echambard julkaisivat vuonna 2005 albumin Uumen, joka tallensi yhden luovan hetken kaksikon Vapaa äänet -konseptista. Joidenkin arvostelijoiden mukaan duon musiikki on täydellisestä improvisaatiosta huolimatta helposti lähestyttävää, eikä vaadi kuulijalta älyllistä analyysiä. Elämyksellisen kokonaisuuden kulmakiviä ovat shamanistinen alkuvoimaisuus, Pohjosen harmonikan kiehtovat kudelmat sekä Echampardin svengaava ja dynaaminen soitto.

Kimmo Pohjonen & Eric Echampard pe 30.1. klo 20 Suistossa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset