Kaupunkiuutiset

Kaiken voi laittaa vaihdevuosien piikkiin, mutta en halua naiseksi, jonka ei tee mieli seksiä ja jonka alakerrassa vain kamelit viihtyvät

Sana Mustonen Kuva: Muu
Sana Mustonen. Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.

Odotettavissahan se oli, tietysti. Eikä siitä vielä ole mustaa valkoisella, mutta ensi viikolla jo saattaa olla. Vaihdevuodet ovat saavuttamassa maallisen tomumajani!

Minähän täytin viime vuonna viisikymmentä vuotta. Onhan siitä kavereiden kesken vitsailtu jo vuosia. Menopaussista, mummotaudista, viimeisestä käyttöpäivästä. Että kyllä lähenee ja joko sinulla on?

On se kyllä niin väärin, että ensin nainen joutuu kestämään kivuliaat, runsaat, raivohulluksi tekevät, noloja tilanteita ja rahan menoa aiheuttavat kuukautiset, nuoresta tytöstä lähtien.

Ja sitten kun lopulta ne hiipuvat, kun ei enää tarvitse miettiä, jäikö sinne kirjaston sohvalle punainen läntti vai ei, alkaakin toisenlainen hulluus.

Helvetin lieskat

Minä sitä olen uumoillut. Syksyn viime purjehduksella Uudenkaupungin satamassa ihmiset kulkivat viileässä tuulessa jo toppatakit päällä. Minä istuin veneessä olkaimettomassa kesämekossa paljain jaloin ja kirkkaanpunaisena, helvetin lieskojen liehuessa ihollani.

Vaivihkaa olen alkanut etsiä tietoa. Lukenut lääkärien ja kanssasisarien kokemuksia tuosta luonnollisesta, mutta hivenen tabusta aiheesta. Eikä siitä oikein mitään positiivista sanottavaa löydy. Ei kukaan päivitä facebookkiin: Vaihdevuodet alkoivat viimein, jippii!

Pahinta tässä on se, ettei etukäteen voi tietää, mitä tuleman pitää. Kuulunko minä niihin naisiin, jotka käyvät tämän prosessin läpi nopeasti, vai kituutanko hikisenä kuolemaan asti.

Kauhuskenaarioni olisi, että minusta tulisi litroittain hikoava, nukkumaan kykenemätön, pahantuulinen, hiuksensa menettänyt, osteoporoosinen akka, jonka ei yhtään tekisi seksiä mieli ja jonka alakerrassa vain kamelit viihtyisivät, niin kuin ne kuivalla hiekka-aavikolla tapaavat viihtyä.

Minua ei voi syyttää mistään

Niinpä minä tänään pistin maskin naamalleni ja kävin lääkärissä. Odotustilassa silmälasini huurtuivat niin pahasti, että otin ne pois, paitsi ettei minulla ollutkaan silmälaseja. Silmämunani olivat huurussa!

Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan johtunut vaihdevuosista. Vaihdevuosien syyksi tosin voin jatkossa laittaa monenmoista.

Jos lihon, se johtuu vaihdevuosista. Hähää! Jos en muista, se johtuu vaihdevuosista. Oujee! Jos tulen liian humalaan, se johtuu vaihdevuosista. Jess! Jos tulen hulluksi, sekin johtuu vaihdevuosista.

Jatkossa, jahka nyt tuomioni virallisesti kuulen, minua ei voi syyttää mistään. Syy on vain ja ainoastaan… vaihdevuosien.

Iho ohenee, hiukset harvenevat, mutta muuten karvoitusta saattaa ilmestyä sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei ennen ole ollut.

Äitini aikanaan itki isälleni, kun äidille oli alkanut vaihdevuosien myötä tulla kasvoihin karvoja. Isäni lohdutti: Älä siitä huoli, se olkoon päällä, jolla on tuuheampi parta.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset