Kaupunkiuutiset

Kaikki kuolontähden vuoksi

Rogue One: A Star Wars Story

Ohjaaja Gareth Edwards

Rooleissa Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Mads Mikkelsen, Forest Whitaker, Alan Tudyk, Riz Ahmed

Ensimmäinen Star Wars -elokuva ilmestyi vuonna 1977. Nyt viimeisimmässä avataan kohtia tästä ensimmäisestä, sillä Rogue One: A Star Wars Story sijoittuu Sithin koston ja Uuden toivon väliin. Sarjan todelliset fanit saavat elokuvasta eniten irti siihen sijoitettujen viitteiden perusteella.

Galen Erso (Mads Mikkelsen) on jättänyt imperiumin aseiden suunnittelun ja elää piilossa vaimonsa ja lapsensa kanssa, kun Orson Krennic (Ben Mendelsohn) saapuu sotilaineen hakemaan häntä. Galen viedään, mutta sitä ennen hän onnistuu lähettämään tyttärensä Jynin piiloon. Vuosia myöhemmin Jyn (Felicity Jones) on vankilassa, josta kapinalliset noutavat hänet. Vastahakoinen Jyn ryhtyy suorittamaan tehtävää, johon liittyy Imperiumin tehokkain ase Kuolontähti, hänen isänsä ja koko galaksin kohtalo. Kapinalliset ovat hajallaan ja Imperiumi on vahvempi kuin koskaan.

Elokuva on visuaalisesti komea ja toimintaa on alusta loppuun asti kiihtyvällä tahdilla. Maailma on myös sopivan synkkä. Henkilöhahmot ovat osin ohuita, mutta Felicity Jones tekee monitasoinen roolin, myös hänen lähin työtoverinsa kapinallinen Cassian (Diego Luna) toimii. Paras on kuitenkin hauska droidi (äänenä Alan Tudyk).

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

27.9.2020