Kaupunkiuutiset

Kalvolan kirkkopolulla on sattunut kaikenlaista

Kalvolalainen Veikko Rantanen muistaa pikkupoikana kuunnelleensa mummunsa Ida Vainion tarinoita tämän kirkkoreissuilta. Isoäiti oli kävellyt kilometrien matkan paljain jaloin, jotteivät kengät menisi huonoksi. Hän laittoi ne jalkaansa vasta juuri ennen kirkkoon menoa pestyään sitä ennen varpaansa matkan varrella järvessä.

– Mummu oli oikea tarinankertoja. Harmi vain, ettemme veljeni kanssa jaksaneet häntä aina kuunnella, Rantanen naurahtaa.

Nyt kertomukset vanhasta elämästä ovat kultaakin kalliimpia, kun niitä kerätään kyläläisiltä talteen erityisellä hankkeella, johon on saatu Leader rahoitusta. Kalvolasta hankkeeseen on valittu mukaan kirkkopolku, jonka etapit tarinoineen muokataan myös mobiilireitiksi.

Polusta noin viiden kilometrin osa kulkee maastossa melko suoraan Kirkonmäestä kohti kirkkoa Unosten Hennankoivulle. Rantanen ja useat muut asiaan liittyvät henkilöt ovat kävelleet reitin yhdessä läpi ja miettineet maisemaan muutamia tarinan arvoisia kohtia. Niitä tulee ehkä 17 kappaletta. Yhtään taloa tai peltoa reitin varrella ei ole.

Polkuun liittyvät tarinat ovat nyt hiontavaiheessa, mutta Rantaselta pulppuaa niistä jo tietoa kuin historiankirjasta ikään.

– Kirkonmäen nimi tulee toisen tiedon mukaan siitä, että sinne tehtiin torppa kirkon hirsistä. Toisen väitteen mukaan paikalta kaadettiin aikoinaan kirkon hirret. Itse kerron mieluiten molemmat tarinat. Torppa on vielä olemassa, ja hiljattain siinä asuttiinkin, hän aloittaa sanallisen käyskentelyn polulla.

Rantanen kertoo myös pienestä kivestä, johon on hakattu vuosiluku 1881.

– Metsuri oli työssään ja löi kirveellä jalkaansa. Hän kuoli metsään, mutta hän ehti viimeisillä voimillaan hakata numerot kiveen. Kirkonkirjoista löytyy merkintä tuon vuoden maaliskuulta, että Kirkonmäen vanhin poika kuoli 30-vuotiaana.

Yksi etappi polulla on Murhalammin kota. Myös lammen kaamealla nimellä on kaksi eri syntytarinaa.

– Isonvihan aikaan venäläissotilaiden kerrotaan tehneen siellä pahojaan. Toisen kertomuksen mukaan kirkolle oli tulossa kaksi miestä, jotka yöpyivät lammen rannassa. Heille tuli riita, ja toinen surmasi toisen.

Kirkkopolun varrella on noin kolme metriä syvä lähde, joka on aivan tummavetisen Keihäsjärven rantamilla.

– Muistan kuinka vaarini kalasti matalassa ruohikkolahdessa. Hän teki itse sälekatiskoja, koska valmiita katiskoja ei silloin vielä ollut, Rantanen kertoo.

Samoissa maisemissa eleli aiemmin Kalvolan kuuluisin eränkävijä Simo Kotkajärvi, joka kuoli vuonna 1812. Hänen kerrotaan kaataneen 80 karhua ja yli 100 hirveä.

Reitin varrella aikoinaan sijainneet Marjusuon pellot ovat nyt metsää. Paikan lähellä on Ritarinmäki, jonka nimi tullee siitä, että ritari Otto Boije sukuineen asui läheisessä Iittalan rusthollissa 1700-luvun puolivälissä.

– Marjusuolta saa alkunsa Kupparinoja, jonka varrella on Paratiisi – talon isäntä kun oli Aatami ja emäntä Eeva. He molemmat tekivät kuppausta. Ojan varrella kasvaa yhä valkoisia sinivuokkoja ja valkolehdokkeja, Rantanen kertoo.

Kistunaho puolestaan on saanut nimensä siitä, että vainajat haettiin hevosen vetämillä purilailla kirstuun kohdasta, johon tie päättyi, eikä matkaa voinut enää jatkaa kärryillä.

Unostenmäessä sijaitseva Hennankoivu on saanut arvatenkin nimensä valtavasta koivusta. Tänä päivänä siitä ei ole enää kantoakaan jäljellä, mutta vanhemman polven kalvolalaiset muistavat sen hyvin.

Kirkkopolku päättyy hautausmaalle, jossa on muun muassa Kalvolan vanhin kirkollinen rakennus, keskiaikainen kivisakasti. Kirkko on tien toisella puolella.

Rantasen mukaan koko kirkkopolku on jo nyt hyvin käveltäväksi sopiva reitti, sillä talvisin latupohja kulkee samaa väylää.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

10.7.2020

Fingerpori

comic