fbpx
Kaupunkiuutiset

Kansallissankarin kintereillä

Kun kirjoittaa romaania todellisuudessa eläneestä henkilöstä, joutuu valitsemaan, kuinka suhtautuu historialliseen totuuteen. Pelkästään faktojen kertomisessa ei olisi mitään mieltä, kun lajityyppinä on romaani, siis fiktio. Tietokirjat kertovat faktoja, romaanin on oltava jotain muuta.

Yksin on romaani Paavo Nurmesta. Sen minäkertojan henkilöhistoria sama kuin Nurmen, ja hänen nimensäkin on Paavo Nurmi. Romaania ei olisi ilman suurjuoksijaa ja liikemiestä, hänen henkilöhistoriaansa.

Yksin-romaani suhtautuu esikuvaansa samoin kuin Wäinö Aaltosen Paavo Nurmesta veistämä patsas. Patsaassa Nurmen etummainen jalka ottaa maahan päkiällä, vaikka todellisuudessa Nurmi tuli maahan jalan keskiosalla.

”Taideteoksen oma sisäinen liike pysähtyy ja rytmi särkyy, jos pysyy jyrkästi naturalismissa”, Aaltonen perustelee ratkaisuaan Esko Hakkilan teoksessa Wäinö Aaltonen – Elämää ja taidetta (WSOY, 1942).

Olen samalla kannalla.

Yksin-romaanin todellisuussuhde muotoutui melko mutkattomasti. Lähdin siitä, että se, minkä tiedän ja mikä minun pitäisi tietää, siirtyy romaaniin ”oikein”. Sen, mistä lähteet eivät kerro, saan keksiä. Itse asiassa keksiminen on velvollisuuteni.

Eräs Yksin-romaanin kantavista palkeista on minäkertojan nuoruudenrakkaus. Se on täysin keksimääni, mutta se tuntuu minusta romaanin todellisuudessa täysin todelta ja uskottavalta. Se suorastaan tuntuu puuttuvalta palalta, jota ilman Nurmi-kuvasta puuttuu jotain olennaista.

Yksin on fiktiivisen Paavo Nurmen omaelämäkerta. Romaanin sisäisen uskottavuuden kannalta onkin siksi tärkeintä, kuinka tulkintani iäkäs Paavo Nurmi ensinnäkin muistaisi ja toiseksi kuvaisi tiettyjä asioita. Kuunneltuani ja luettuani vanhan Nurmen haastattelulausuntoja olen vakuuttunut siitä, että hänen oma kuvansa omasta elämästään poikkesi jonkin verran siitä, kuinka neutraali tulkitsija sen näkisi.

Yksin on tragedia. Sen päähenkilö on elämäänsä tyytymätön ja katkeroitunut mies.

Suurin romaania kirjoittaessani itselleni asettamani kysymys kuuluu: kuinka voin välttää romaanini Nurmen kohtalon?

Kiemurrellessani tuon kysymyksen äärellä olen elänyt piinaavan vaikeita päiviä, iltoja ja öitä. (Aamut olen juossut.) Siksi Yksin-romaanin kirjoittaminen on ollut raskaampaa kuin minkään aiemman kirjani.

Olen tyytyväinen päästessäni romaanin valmistuttua eroon Paavo Nurmesta.

Niin paljon minä häntä ihailen, niin paljon vihaan.

Niin paljon säälin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset