fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kanta-Hämeen koronatilanne on nyt "äärimmäisen rauhallinen", mutta yksikin oireeton tartuttaja voi saada tilanteen muuttumaan

Kanta-Hämeen keskussairaala purkaa koronarajoituksia. Arkistokuva

Todettujen koronavirustartuntojen määrä ei ole ryöpsähtänyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella Uudenmaan rajojen avaamisen jälkeen.

– Sairastumiset ovat liittyneet henkilöiden työhön tai muihin kontakteihin Uudenmaan alueella. Kanta-Hämeen sisäisiä tartuntaketjuja ei ole tullut lainkaan esiin, eikä maakunnassa ole vieläkään yhtään vanhainkodissa tai asumispalveluyksiköissä todettua tartuntaa, kertoi johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Järvelä kuvailee tämän hetkistä tilannetta “äärimmäisen rauhalliseksi”. Kanta-Hämeessä tartuttavuusluku on 1 tai jopa sen alle, mikä tarkoittaisi tautitapausten vähenemistä. Tämä perustuu ainoastaan arvioon, sillä oireettomien ja lieväoireisten sairastumisten määrästä ei ole tietoa.

Sairaanhoitopiirin alueella ole tehty lähellekään niin paljon koronatestejä kuin kapasiteetti sallisi.

Järvelä kertoo, että keskussairaalassa on kokemuksia myös vääristä negatiivisista testeistä.

– Hoidettujen joukossa on ollut muutama potilas, joiden taudinkuva on ollut aivan selvästi koronaviruksen aiheuttama. Tauti on voitu todeta keuhkokuvista, mutta nielunäytteistä on tullut negatiivisia tuloksia.

Uusi tartunta-aalto on väistämättä edessä ja suurin osa suomalaisista tulee sairastumaan jossain vaiheessa.

– Koronatilanne saattaa olla “hiljaista kytemistä” mahdollisesti syksyyn asti, Järvelä sanoo.

Korkeaa koronavalmiutta pidetään yllä, mutta ajanvaraustoimintaa ja kiireetöntä hoitoa lisätään. Poliklinikkatoiminta avataan 1–2 viikoksi kerrallaan. Koronapotilaiden eristysosastoiksi muutettuja leikkaussaleja palautetaan parin viikon sisällä normaaliin käyttöön, mutta esimerkiksi tehohoitopaikkojen määrä pidetään kolminkertaisena normaalista.

– Varaudumme siihen, että syksyllä ollaan taas samassa tilanteessa kuin tänä keväänä. Pikaperehtyneiden hoitajien ammattitaitoa pidetään yllä, ja he ovat työkierrossa teholla. Voimme noin viikossa nostaa tehokapasiteetin 7-kertaiseksi, mutta se vaatii merkittävää ponnistelua ja ajanvaraustoimintojen vähentämistä.

Koulujen avaaminen voi lisätä tartuntojen määrää, mutta Järvelän mukaan kahdessa kouluviikossa tarttumisia tulee hyvin hallittu määrä.

– Olemme suositelleet henkilökunnallemme, että laittavat lapsensa normaalisti kouluun, Sally Järvelä sanoo.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset