Kaupunkiuutiset

Kantakaupungin yleiskaava kaksi kuukautta näytteillä

Kuvakaappaus valtuuston videolähetyksestä Youtubessa.
Kuvakaappaus valtuuston videolähetyksestä Youtubessa.

Yksi valtuuston kokouksen puhutuimpia aiheita oli Tavastian uuden lukion asemakaava. Kylli Kylliäinen (kd.) oli ratkaisuun tyytyväinen.

– Pitkällinen piina päättyy vihdoin helpotuksen huokaukseen, Kylliäinen lausui.

– Lukion perustaminen tuo tuhansia hyötyjä ja huolta kannan vain liikenteen sujuvuudesta. Kannatan ehdotuksia kiertoliittymästä sekä valo-ohjauksesta ja pidän tärkeänä, että joukkoliikenteen käytöstä ja polkupyöräilystä tehdään mahdollisimman houkuttelevaa.

Kylliäinen piti myös erinomaisena nuorilta saatua ehdotusta, jonka mukaan uusi opinahjo nimettäisiin Eino Leinon lukioksi.

Vihreiden Kirsi Ojansuu-Kaunisto piti lukion siirtämistä keskustasta strategisena virheenä.

– Päätös kirpaisee. Koko lukiokeskustelu oli traumaattista ja yksiviivaista. Tämä oli tyypillinen tapaus, jossa yksi sektori ajaa omaa asiaansa ja kokonaisuus unohtuu.

– Olen Hämeen liiton lailla huolissani siitä, että elävän kaupunkikeskustan palveluiden kehittäminen hankaloituu, kun nuoret aikuiset häviävät sieltä.

Kokoomuksen Sari Rautio muistutti, että muuttuvassa maailmassa on pystyttävä tekemään päätöksiä.

– Lukioasiaa on pyöritelty eri instansseissa ja valittu ratkaisu. Nyt meillä pitää olla päätöksensietokykyä ja halua huolehtia siitä, että valitusta ratkaisusta tulee paras mahdollinen.

Kaavaan piirreltyä pysäköintilaitosta ei monessakaan puheenvuorossa kannatettu, vaikka Antti Ahonen (kok.) muistuttikin yksityisautoilun kuuluvan valinnanvapauteen ja Helena Lehkonen (kok.) arveli, etteivät lukiolaiset pyöräile pakkasella sen enempää kuin muutkaan ihmiset.

Kantakaupungin yleiskaavan luonnosta käsiteltäessä keskustan Timo Kaunisto muistutti, että tulevaisuudessa myös tavalliset ihmiset siirtyvät entistä enemmän energian kuluttajista energian tuottajiksi. Hänen mukaansa energiakaavoituksen ottaminen ohjelmaan voisi toimia hyvänä kilpailuvalttina Hämeenlinnan kaupungille. Kaunisto ihmetteli kaavaluonnoksessa olevaa ehdotusta maanläjityspaikan sijoittamisesta Vanajanlinnan lähellä olevalle alueelle. Suunnitelma oli herättänyt vastustusta lähialueiden asukkaissa.

– Aika nopeaa toimintaa alueella, joka on aikaisemmin määritelty virkistyspaikaksi, Kaunisto totesi.

– Tuntuu oudolta, että maanläjityspaikkaa suunnitellaan keskelle parasta hämäläistä maisemaa, kun soramonttujakin varmasti seudulta löytyy. Toivon tämän läjityspaikan poistamista kaavasta.

Kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Pasi Vesala (sd.) muistutti, että nyt puhutaan vielä luonnoksesta, joka asetetaan kahdeksi kuukaudeksi kansan nähtäville.

– Olen ollut kahdeksan vuotta näiden asioiden parissa lautakuntatyöskentelyssä ja tiedän, ettei yhtäkään vanhusten hoivalaitosta tai skuuttipuistoa voi rakentaa ilman, että joku siitä valittaa.

– Jonnekin ne maat täytyy läjittää, ettekä te Hämeenlinnan torille niitä ainakaan halua.

Varamiehenä valtuustossa istunut Teppo Turja (ps.) ehdotti, että kaavaluonnoksesta poistettaisiin siihen laitettu mahdollisen pysäköintilaitoksen merkki ja se korvattaisiin pysäköintialueen merkillä. Kokouksessa pidettiin 15 minuutin neuvottelutauko, jonka aikana otettiin esille, että edellisen valtuuston päätöksen mukaan pysäköintilaitos voidaan toteuttaa vain, jos sen rahoitukseen saadaan vähintään 50 prosenttia ulkopuolista rahaa. Keskustelun jälkeen Turja veti esityksensä pois.

Kokoomuksen Ville Lintula jätti kokouksessa valtuustolle aloitteen Hämeenlinnan keskusta-alueen pysäköintiratkaisun uudistamiseksi. Aloitteessa ehdotetaan muun muassa tunnusmallin käyttöä koko keskustan alueella, lyhytaikaista sekä maksutonta asiointipysäköintiä kauppojen aukioloaikaan ja Kaivoparkin yläkannen hyödyntämistä sekä maksuttomaan että edulliseen työpysäköintiin. Aloitteen oli allekirjoittanut 31 valtuutettua yli puoluerajojen.

Puolueiden etukäteen neuvottelemat luottamuspaikkavalinnat saivat siunauksen valtuustossa. Valtuuston puheenjohtaja on Sari Myllykangas (sd.) ja 1. varapuheenjohtaja on Vesa Kaloinen (kok), 2. vpj. Ritva Oinonen (vas.) ja 3. vpj. Teija Arvidsson (kd.).

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Sari Rautio (kok.), 1. vpj. Ranjith Kumar Prabhakaran (sd.) ja 2. vpj. Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.). Muut jäsenet ovat Helena Lehkonen, Juha Tuomi ja Juha Kallioinen (kok.), Mika Einiö, Satu Aaltonen ja Piia Olkinuora (sd.), Lulu Ranne (ps.) ja Antti Leinikka (kesk.).

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Sirpa Laakso (sd.), Keskusvaalilautakunnan johtoon Ulla Pullola (sd.), Kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajaksi Pasi Vesala (sd.), Sivistys- hyvinvointilautakunnan puheenjohtajaksi Päivi Kankaanmäki (kok.) ja Sosiaali- ja terveyslautakunnan keulaan Kaija-Leena Savijoki (kok.).

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset