Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kantolan kirpputoritarjonta on taas kasvussa – Mitä uutta kuuluu Keksikadulle?

Kirppis Herman & Sisustus Tunturi muutti Vanajantielle. Myllärinkadulla avataan elokuussa Kantolan kellari.
Kirpputori Hermanin Riikka Toivanen (vas.) ja Sisustus Tunturin Marika Hyötylänmäki ovat pitäneet pyörät pyörimässä koronasta huolimatta. Kuva: AP Sarjanto
Kirpputori Hermanin Riikka Toivanen (vas.) ja Sisustus Tunturin Marika Hyötylänmäki ovat pitäneet pyörät pyörimässä koronasta huolimatta. Kuva: AP Sarjanto

Vanajantie 9:ssä avattiin viime viikolla ovet. Brahenkadulla toiminut Kirppis Herman & Sisustus Tunturi muutti Värisilmän vanhoihin tiloihin.

– Kun korona iski, pöytien vuokraajat alkoivat Kaurialassa vähentyä. Olisimme silti pystyneet jatkamaan toimintaamme, mutta emme saaneet joustoa vuokranmaksuun. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa tai etsiä tilat muualta, Sisustus Tunturin Marika Hyötylänmäki kertoo.

Yrittäjät ryhtyivät nopealla aikataululla etsimään uutta paikkaa ja kuukausia tyhjillään ollut liiketila osui silmään. Kun vielä vuokranantaja tuli vastaan edullisin ehdoin, kaikkien pöydän vuokranneiden tavarat siirrettiin uuteen osoitteeseen kahdessa päivässä.

– Kantola tunnetaan kirpputorialueena ja täällä ollaan lähempänä keskustaa. Olemme jo nyt saaneet runsaasti positiivista palautetta myymälän valoisuudesta, siisteydestä ja parkkipaikoista, Hermanin Riikka Toivanen sanoo.

Turvavälit pidetään

Koronan aikana monet kirpputorit ovat pitäneet ovensa suljettuna. Hyötylänmäkeä ihmetyttää, kuinka ne ovat selviytyneet poikkeustilanteesta.

– Me olemme halunneet pitää pyörät pyörimässä ja huolehtineet etäisyyksistä. Kyllä kirpparilla on turvallisempaa asioida kuin vaikkapa isossa marketissa, Toivanen pohtii.

Varsinkin nykyisessä tilanteessa kirpputorin valikoimat ja edulliset sisustustuotteet kiinnostavat ihmisiä vielä tavallista enemmän.

– Taloudellisesti vaikeina aikoina käytetyllä tavaralla ja kierrättämisellä on suuri merkitys, Hyötylänmäki arvelee.

Yrittäjä Forssasta

Kirpputori Kantolan Kammari lopetti toimintansa Myllärinkadulla maaliskuussa, Nyt saman rakennuksen toiseen päähän remontoidaan liiketiloja, joissa avautuu elokuussa Kantolan kellari.

Asialla on forssalaisen Kirppis-Kellarin yrittäjä Heidi Airaksinen.

– Toiminnan laajentaminen on aina ollut haaveissa ja Hämeenlinna on siihen luonteva suunta. Silläkin oli vaikutusta, kun sekä Suurkirppis että Kammari lopettivat Kantolassa, Airaksinen kertoo.

Liiketilassa on Airaksisen mukaan ollut viimeksi jonkinlaista kuntosalitoimintaa. Muutostöihin kuuluu seinien kaatamista, pintaremonttia ja lattian uusiminen.

Kilpailu postiivista

Airaksinen uskoo tuovansa Hämeenlinnan kirpputoritarjontaan jotakin uutta.

– Miljööseen tulee paljon valoisaa tilaa ja loft-tyyppistä avaruutta. Takataskussa on paljon ideoita. Katsotaan, mitä niistä pystytään toteuttamaan.

Kilpailutilanne Kantolassa ei Airaksista huoleta.

– Näen sen pelkästään positiivisena asiana. Alueelle on syntynyt kipparikeskittymä, jonne on hyvä lähteä kierrokselle ja käydä samalla kertaa monessa paikassa.

Jotain erityistä tulossa?

Mutta mitä kuuluu Keksikadulle? Suurkirpputorin vuokrasopimus päättyi huhtikuun lopussa ja yli 3000 neliön tilat vapautuivat uusille vuokralaisille.

Kiinteistönomistaja Mikko Hyötylänmäki kertoi maaliskuun alussa Kaupunkiuutisille haluavansa Keksikadulle kiinnostavaa liiketoimintaa ja kehittää tilat 2020-luvulle sopivaksi.

Hyötylänmäki pysyy edelleen vaitonaisena kiinteistön tulevaisuudesta.

– En pysty vielä mitään nimiä kertomaan. Asioissa on edetty pitkälle ja nyt jäädään innolla odottamaan, hän muotoilee.

– Voi olla, että Hämeenlinnaan saadaan jotain ennennäkemätöntä.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

5.8.2020

Päivän Hämeen Sanomat

11.8.2020

Fingerpori

comic