Kaupunkiuutiset

Karjapaimenena Kanadan preerialla

Laulajanakin tunnetulla Anu Vahterolla on nyt entistä enemmän kosketuspintaa vapaudenkaipuusta ja lakeuksien rauhasta kertoviin kantrikappaleisiin, sillä hän vietti kolme kuukautta karjapaimenena Kanadassa. Pienen ikänsä hevosten kanssa touhunnut Vahtero haaveili kokemuksesta pitkään.

– Yhtenä iltana viime vuoden lopulla istuin kynttilänvalossa unelmoimassa, hän kertoo.

– Ryhdyin googlettelemaan netistä mahdollisuuksia työskennellä ruokapalkalla karjatilalla ja aika pian tupsahti eteen La Reata -niminen ranchi Saskatchewanissa. Kanada oli sikäli mutkaton vaihtoehto, että siellä voi Suomen passilla oleskella 6 kuukautta ilman viisumia.

Vahtero lähetti karjatilalle sähköpostia, mutta reissun ja töiden varmistuminen otti aikansa. Tieto tuli toukokuussa ja reppujen pakkaamiseen sekä asioiden järjestelyyn jäi aikaa vain pari viikkoa.Lähtö kokonaan uusiin ympyröihin ei pelottanut.

– Eniten taisin jännittää vaihtoja lennolta toiselle, sillä niitä oli aika paljon. Perille saavuttuani tunsin tulleeni kuin kotiin, Vahteto muistelee.

– Sikäläiset ihmiset ovat aivan ihania, avoimia ja ystävällisiä. Ovet ovat avoinna kaikkialle.

Polttomerkkausta

La Reata -ranchilla oli 25 hevosta ja 300-päinen karjalauma. Tila harjoitti matkailutoimintaa ja majoitti cowboy-kokemuksesta kiinnostuneita turisteja. Vahteron työpäivät olivat 16-tuntisia.

– Ratsastusta tuli noin 6 tuntia päivässä ja se oli yleensä karjan siirtämistä paikasta toiseen. Lisäksi hommiin sisältyi kokin auttamista, siivoamista, vuoteiden sijaamista ja lakanoiden vaihtamista.

– Karjatila on todella kaukana kaikesta, joten siellä oli oma saluuna. Todella usein kävi niin, että meikäläinen sai hoidella baaria ja melkein jokaisen illan päätteeksi minua pyydettiin laulamaan.

Mieleenpainuvimpia kokemuksia karjatilan arjessa olivat polttomerkkaukset. Karjan kerääminen 15 neliökilometrin alueelta kesti lähes koko päivän ja sen jälkeen alkoi vimmattu säpinä.

– Vasikat polttomerkattiin, madotettiin, rokotettiin, korvamerkattiin ja tarvittaessa kastroitiin samalla kertaa. Yhden eläimen osalta koko toimitus kesti korkeintaan 15 sekuntia.

– Tein korvamarkkausta ja olin vasikanpainajana, eli istuin eläimen kaulan päällä ja pidin toisesta koivesta kiinni.

10 000 kanansiipeä

Kun kiireisin aika La Reatassa oli ohi, Vahtero vietti jonkin aikaa White Bearin kylässä, jossa asui vain 13 ihmistä. Päivän merkkitapahtuma saattoi olla kylän ohi ajanut pyöräilijä tai taivaalla huristellut lentokone.

– Paikallisten kontaktien avulla pääsin töihin Calgaryyn, jossa olin hevosten kouluttajana ja ratsastin 5-6 hevosta päivittäin.

– Pesti ei kuitenkaan kestänyt pitkään, joten palasin White Beariin, auttelin maatöissä ja tein hommia lähistöllä olevassa ravintolassa. Taisin tulla pussittaneeksi ainakin 10 000 kanansiipeä.

Vahtero aikoo ilman muuta palata töihin Kanadaan ja ajoittaa seuraavalla kerralla matkansa aikaisemmin keväälle, jolloin tiloilla riittää enemmän töitä eläinten parissa.

– Karjanajo oli ihan täydellistä elämää. Oli uskomatonta tehdä hevosten kanssa työtä, joka ei ole muuttunut miksikään satojenkaan vuosien aikana.

Kokemuksensa aikana nuori nainen oppi paljon myös itsestään.

– Oli sellainenkin tilanne, että yksi vasikoista tuupertui kesken ajon. Omistaja lassosi sen ja jäi sen luokse odottomaan hoitoa.

– Minun piti viedä 50-päinen lauma 10-vuotiaan pojan kanssa 3 kilometrin päähän paikkaan, johon sain vain ylimalkaiset suulliset ohjeet. Siinä eivät selitykset auttaneet, piti vain pärjätä. Nyt taidan uskoa, että selviän melkein mistä tahansa, kun on pakko.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset