fbpx
Kaupunkiuutiset

Katuteatteria, -konsertteja ja näyttelyitä – Hippaloilla on tällä viikolla aiempaa enemmän ilmaista ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille

Hippalot palaa kahden vuoden jälkeen Verkatehtaalle. Teemana sykkii kävijöitä osallistava katutaide.
De Stilte tulee Suomeen Hippaloihin Alankomaista katutaiteesta ammentavalla Do-Re-Mi-Ka-Do –teoksellaan. Kuva: HANS GERRITSEN

Hippaloiden kulttuurituottaja Riikka-Leena Puistola on innoissaan.

Pari päivää ennen lastenkulttuuritapahtuman alkua hän voi vihdoin huokaista helpotuksesta ja todeta, että tapahtuma todella toteutuu.

Etenkin viime vuonna lasten taidefestivaalin peruuntuminen koronapandemian vuoksi otti koville.

–  Tosi mahtavaa on päästä taas tekemään tapahtumaa. Se on kaikkein parasta, Puistola sanoo.

Katuteatteri kiinnostaa aikuisiakin

Edellisistä Hippaloista on nyt siis kolme vuotta aikaa. Sillä välin moni asia on muuttunut. Kun viimeksi Hippalot järjestettiin vielä vanhalla Arx-talolla, nyt se on muussa käytössä ja tapahtuma valtaa koko Verkatehtaan alueen.

Tänä vuonna teemana on katutaide, ja sen mukaisesti aiempaa isompi osa esityksistä järjestetään ulkona kaikille avoimina ilmaistapahtumina.

– Katu teatteriteokse t alkavat Hippo-lavan tuntumasta, mutta saattavat levittäytyä alueelle. Kannattaa seurata, missä näkyy ihmisiä, Puistola vinkkaa.

Hän toivottaa myös aikuiskatsojat seuraamaan esityksiä.

– Gorillapoliisit on nähty joskus Ruisrockissakin .

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Race Horse Companyn Chevalier-esityksessä nähdään keppihevosia. Kuva: Hannu Huhtamo

Race Horse Companyn Chevalier-esityksessä nähdään keppihevosia. Kuva: Hannu Huhtamo

Hippaloiden ohjelmisto tarjoaa perinteiseen tapaan nähtävää ja koettavaa laajalla skaalalla vauvaikäisistä nuoriin aikuisiin.

Riikka-Leena Puistola nostaa esiin muutaman ennakkosuosikin.

– Eniten olen innoissani torstaina nähtävästä hollantilaisen De Stilte -ryhmän Do-Re-Mi-Ka-Do-esityksestä, joka sopii hyvin katutaide-teemaamme.

Esityksessä tanssitaan, beat boxataan ja räpätään.

– He reissaavat koko ajan pitkin maailmaa, joten on mahtavaa saada heidät nyt Suomeen.

Kotimaisen lastenteatterin kärkinimiä edustavat puolestaan tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Tanssiteatteri Raatikko ja nukketeatteriryhmä Kuuma Ankanpoikanen.

– On myös tosi kivaa saada meille nykysirkusryhmä Race Horse Company, jonka olen kiinnittänyt jo vuodelle 2020, sitten vuodelle 2021 – ja nyt kolmas kerta toden sanoo.

Muinaisveistokset elävät koko ajan

Tänä kesänä Hippaloilla nähdään kolme näyttelyä. Alexander Reichsteinin Mutatis Mutandis vie kävijät antiikin kaduille rakentamaan omia muinaisveistoksia. Teos muuttuu koko ajan ja kävijät saavat olla aktiivisia veistosrakentajia.

Kerrostumia-näyttelyssä tutkitaan muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Työpajoissa sisustetaan huoneita kerrostaloelementeistä muodostuvaan näyttelyyn koko festivaalin ajan. Kaikki kävijät pääsevät kurkistelemaan taloihin ja sormiskeittaamaan pihamaalla.

Elävää Skidipeli Hämeenlinna -lautapeliä pelatessa voi tutustua Hämeenlinnan historiaan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset