Kaupunkiuutiset

Kaupungin kauneus ihastuttaa

Lentopallon suomenmestarit, HPK:ssa pelaavat Piia Korhonen ja Roosa Nieminen eivät ehdi paljon lomailla, sillä kesäkuukaudetkin kuluvat heillä suurimmaksi osaksi lajin parissa. Vapaillaan ystävykset kertovat hengailevansa usein yhdessä, mutta harvemmin he viettävät kuitenkaan aikaa kaupungilla.

– Kesälläkin treenataan koko ajan. Tampereella olin juuri viikon ajan maajoukkueleirillä samaan aikaan, kun miesten maajoukkue pelasi maailmanliigaa. Jonkin verran kuitenkin ehdin myös lomailla ja olla rannalla, Piia kertoo.

– Minulla alkoi loma kaksi viikkoa sitten. Olen ollut kesätöissä Lasten Liikunnan Tuessa. Vapailla harrastan treenauksen lisäksi biitsin peluuta ja kavereiden näkemistä, Roosa kertoo.

Eurasta kotoisin oleva Piia ja Mäntästä tuleva Roosa pitävät Hämeenlinnaa todella kauniina kaupunkina. Linnan seutu on heidän mielestään upean näköinen etenkin kesäiltaisin.

– Täällä on monia kivoja puistoja, ihan koulunkin vieressä. Lenkillä juoksemme yleensä rantareittiä pitkin, siellä on hienoja maisemia, he kehuvat.

Hämeenlinnan kesätapahtumista nuoret naiset haluavat osallistua ainakin Wanaja-festivaaliin, vaikka Piia ei myönnäkään olevansa mikään festari-ihminen. Roosan ohjelmaan rokkitapahtumia sen sijaan kuuluu enemmänkin, Himosta ja Ruisrockia myöten. Musiikkimakuaan molemmat kuvailevat sekalaiseksi, eikä heillä ole yhtä erityistä lempiartistia.

Kesäkuun puolella liigapelaajatkin osallistuivat Hämeenlinnassa järjestettyyn lentopallon suurtapahtumaan Power cupiin. Piialle ja Roosalle lasten ja nuorten cup ollut kesän kohokohta lapsuudesta lähtien, ja tänä vuonna he saivat osallistua siihen kotikonnuilla. He muun muassa ohjasivat liikennettä ja tekivät muuta vapaaehtoistyötä, ja kahtena viimeisenä päivänä he pääsivät itse pelaamaankin. Lentopallon tulevaisuus Suomessa näyttää heidän mielestään oikein hyvältä.

Ylimääräistä hehkua Piian kesään on antanut hiljattain julkistettu valinta vuoden läpimurron tehneeksi liigapelaajaksi. Hän pitää sitä eräänlaisena kunniamainintana hyvin sujuneesta viime kaudesta. Hakkurina pelaava nainen on nuoresta iästään huolimatta kuulunut jo kolme vuotta liigajoukkueeseen.

– Itsestäkin tuntui siltä, että viime kausi oli paras. Valinta tuntui ihan huikealta, hieno juttu, hän iloitsee.

Keskitorjujana pelaavalla Roosalla kausi oli vähän vaikeampi, sillä hän ei saanut loukkaantumisen takia paljon peliaikaa.

– Onneksi pääsin mukaan finaaleihin. Toivottavasti ensi kaudesta tulee parempi.

Molemmat naiset täyttävät ensi vuoden alussa 20 vuotta, Piia tammikuussa ja Roosa helmikuussa. Kevään suomenmestaruus oli kummallekin uran ensimmäinen. Heidän mukaansa HPK on kultajoukkue siksi, että seurassa tehdään mainiota työtä. Nokkamiehet ovat onnistuneet hankkimaan ryhmään sopivia pelaajia.

– Meillä on myös tosi hyvä yhteishenki. Ja mentaalivalmennus on ollut hyvä juttu, Piia ja Roosa kiittelevät.

HPK:n mestaruuteen johdattanut italialainen Luca Chiappini valmentaa joukkuetta ensi kaudellakin. Italialainen valmennustiimi on osaltaan vetänyt Hämeenlinnaan lupaavia nuoria ja kovaa jälkeä tekeviä vanhempia palloilijoita.

– Luca on erittäin hyvä valmentaja ja ihmisenäkin hyvä tyyppi. Hän saa meistä paljon irti, Piia ja Roosa sanovat.

Elenia-areenaa Pullerilla molemmat hehkuttavat ihan loistavaksi pelipaikaksi.

– Suomesta ei tule parempaa mieleen, Piia vakuuttaa.

– Siellä on tilaa, ja lattia on tosi hyvä, Roosa lisää.

Katsojia pelaajat toivovat areenaan vielä edelliskausia enemmän, jotta heillä olisi paras mahdollinen tuki takanaan.

– Yleisön kannustuksesta saa fiilistä, se on seitsemäs kenttäpelaaja.

Kun Piia ja Roosa haluavat tyhjentää päänsä lentopallosta, parhaiten se onnistuu perheen luona.

– Kun menen kotiin Euraan, minun ei tarvitse koskea palloon, voin ihan vaan oleilla, Piia sanoo.

– Kotona maaseudulla saa olla rauhassa, vaikka pikkuveli kyllä haluaakin aina pallotella, Roosa nauraa.

Lapsena Piia kertoo harrastaneensa jalkapalloa, mutta laji vaihtui, kun lentopallotreenit alkoivat vetää puoleensa enemmän. Lentopallossa hänen koko perheensä elää vahvasti mukana, ja vanhemmat käyvät katsomassa vähintään kaikki kotipelit. Roosan perhe pitää yllä kotikatsomoa ja kannustaa tytärtään etäämmältä.

Pikkuhiljaa syksyn lähestyessä pelaajien ajatukset kääntyvät yhä enemmän tulevaan kauteen. HPK:lla ei voi heidän mukaansa olla mitään muuta tavoitetta kuin uusia mestaruus.

Syksyllä hämeenlinnalaiset pääsevät myös karsimaan Euroopan korkeimpaan lentopallosarjaan Mestareiden liigaan.

– Samme varmaan maailman parhaimmat pelaajat vastaamme. Siitä tulee hieno kokemus, Piia ja Roosa uskovat.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset