Kaupunkiuutiset

Kaupunki valmiina suurtapahtumaan

Maailman isoimmaksi junioreiden lentopallotapahtumaksi mainittu Power cup käynnistyy Hämeenlinnassa torstaina. Avajaisia vietetään torilla kaikille avoimena iltakonserttina, joka alkaa kello 19. Pääesiintyjänä lavalle nousee Sanni.

Power cup tuo urheilupuistoon pelaamaan noin 7 200 lajin nuorta harrastajaa eri puolilta Suomea. Lisäksi paikalle matkaa heidän taustajoukkojaan: huoltajia, valmentajia, perheitä ja kannustajia. Arviolta Hämeenlinnaan tulee neljän päivän ajaksi kymmeniätuhansia vieraita. Turnaus kestää Pullerilla sunnuntaihin asti.

Osallistujat majoitetaan Hämeenlinnan, Hattulan ja Turengin kouluihin. Kaikkiaan mukaan on ilmoittautunut 893 joukkuetta. Otteluita varten urheilupuistoon Elenia-areenan ympäristöön on viritelty verkot lähes 300 pelikentälle vieri viereen.

Tapahtuman järjestää HPK-naiset, mutta monet paikalliset tahot, kuten kaupunki, Panssariprikaati, eri järjestöt ja joukko Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoita, ovat mukana talkoissa. Myös lentopalloliitto on tukena taustalla.

Käytännön järjestelyissä suuressa osassa ovat olleet Tekme ja Linnan Kehitys. Tekme esimerkiksi hoitaa ruokahuollon Säästöpankki-areenassa, joka on Elenia-areenan vieressä oleva jalkapallohalli. Panssariprikaatin miehet ovat olleet apuna pystyttelemässä pelikenttiä nurmikoille, ja sisällä Elenia-areenassa tutut HPK:n seura-aktiivit muun muassa pussittivat tuhansia paitoja vietäväksi kouluille odottamaan tulijoita.

– Järjestelyt ovat sujuneet aikataulussa. Meillä on jo noin 550 talkoolaista auttamassa, ja heitä voi tulla viime hetkillä vielä lisää. Luottavaisin ja turvallisin mielin olen, että kaikki menee hyvin, tapahtuman paikallisvastaava Annina Antikainen sanoo.

Tapahtuman ajan Pullerin ja Goodmanin välillä ajaa bussi, jonka kyydissä pääsee kulkemaan kaupungille ja takaisin. Linjan pysäkit ovat merkittyinä Power cupin tunnuksilla.

Sääennustus ei ole luvannut parasta mahdollista keliä ainakaan turnauksen aluksi, mutta Antikainen ei hätkähdä huonoja arvioita.

– Sille ei sitten voi mitään jos sataa. Kentät ovat kyllä nyt niin kuivia, että ne kestävät sadettakin. Sen takia ei tarvitse jännittää. Toisaalta helle ei olisikaan pelaamisen kannalta paras sää, hän pohtii.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset