Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kaupunkilaiset käärmeissään – Hämeen keskiaikafestivaalien rakentaminen sulki rantareitin jo maanantaina

- Emme halua aiheuttaa kiusaa järjestäjille, sanoo lupatarkastaja.
Pentti Ranta ei päässyt maanantaina pyöräilemään pitkin Linnanpuiston rantaa. Hän ihmettelee, miksi alue pitää sulkea jo näin hyvissä ajoin, vaikka tapahtuma alkaa vasta perjantaina. Kuva: Sara Aaltio
Pentti Ranta ei päässyt maanantaina pyöräilemään pitkin Linnanpuiston rantaa. Hän ihmettelee, miksi alue pitää sulkea jo näin hyvissä ajoin, vaikka tapahtuma alkaa vasta perjantaina. Kuva: Sara Aaltio

Rantareitin käyttäjät ovat käärmeissään, kun suosittu reitti suljettiin Niittykadulta aina linnan pohjoiseen vallihautaan asti maanantaina.

Sulku johtuu ensi viikonlopun Hämeen keskiaikafestivaaleista, jonka tapahtuma-aluetta ryhdyttiin rakentamaan jo sunnuntaina.

Maanantaina syntyperäinen hämeenlinnalainen Pentti Ranta pyöräili rantareitillä rautatiesillalta Linnanpuistoon päin. Hän joutui koukkaamaan kuitenkin Tampereentien kautta.

– Olen kyllä hämmästynyt tällaisesta sulusta, että reitti on lyöty tukkoon jo tässä vaiheessa viikkoa. Tapahtumahan on vasta viikonloppuna, ja yleensä puisto on suljettu muutamaa päivää ennen tapahtuman alkua. Herrojen tiet ovat ihmeelliset, Ranta sanoo.

Rantareitille ei pääse Hämeen linnan pohjoisilta vallihaudoiltakaan päin.

Lupatarkastaja vastaa

Miksi Linnanpuisto on suljettu liikkujilta jo maanantaiaamuna, Hämeenlinnan lupatarkastaja Jani Mantere?

– Periaate on, että Linnanpuiston rantareitti olisi mahdollisimman pitkään auki, mutta prioriteeteissa turvallisuus menee sen edelle. Esimerkiksi alueella ajetaan nyt työkoneilla ja sinne tuodaan raskaalla kalustolla tavaraa, joten rantareitti ei ole Linnapuiston kohdalta turvallinen kävelijöille ja pyöräilijöille. On tärkeää, ettei turhia vaaratilanteita synny.

Tapahtuma alkaa perjantaina ja jo sunnuntaina puistossa rakennettiin, vaikka turisteja ja kaupunkilaisia oli paljon liikenteessä. Onko oikeasti tarpeellista sulkea rantareitti jo maanantaista alkaen?

– Tahtotila on, ettemme aiheuta järjestäjille kiusaa. Kyllä tässä pelaa luottamus siihen, että järjestäjä katsoo, koska puisto kannattaa sulkea kulkijoilta. Ei ole järkeä siinäkään, että järjestäjän pitäisi nopealla aikataululla öisin panna puisto festivaalikuntoon. Tässä tilanteessa on tärkeää olla tukemassa tapahtumajärjestäjiä.

Eikö silti rantareitin kulkuväylää voisi pitää avoinna ja aidata Linnapuisto muuten?

– Käsittääkseni rantareitin varrellekin tulee paljon tavarantoimituksia ja erilaisia rakenteita. Oletan, että sulku johtuu juuri tästä. Jos toteamme, että rantareitti on suljettu liian aikaisin, pitää tästä keskustella järjestäjän kanssa ja ensi vuonna linjata asia toisella tavalla.

Tällä hetkellä perinteiseen Hämeen linna -maisemaan kävijät eivät pääse. Haittaako se kaupungin imagoa, kun kotimaan turismi on voimissaan?

– Parhaisiin maisemiin ei pääse, mutta ei tämä sulku koko Linnanniemeä lamauta. Rantareitin sulkeminen menee monella sieluun, kun sitä on totuttu kulkemaan.

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

25.9.2020