Kaupunkiuutiset

Keskiajalla pappila oli pitäjän keskus

Pappilat olivat keskiajalla pitäjien hengellisiä ja hallinnollisia keskuksia, joiden rakentaminen oli kirkon lisäksi itsenäisen seurakunnan perustamisen edellytys.

– Hämeen vanhimmat Hattulan, Hauhon, Hollolan, Sääksmäen ja Vanajan seurakunnat perustettiin 1200-luvulla. Keskiajan pappila oli kirkkoherran virkataloa, johon kuuluivat maakuntalain kirkkokaaressa määritellyt rakennukset peltoineen ja niittyineen, mahdollisesti myös metsiä ja kalavesien nautintaoikeuksia, ja pappila tuottoineen muodosti osan kirkkoherran palkasta, filosofian maisteri, arkeologi Hanna-Maria Pellinen kertoi Hämeen Wanhan Linnan Killan yleisöluentotilaisuudessa keskiviikkona 29.4.

Pappilat perustettiin usein yksinäistaloiksi kirkon lähistölle tai kohtuullisen kulkumatkan päähän, usein vesistöjen äärille tai tärkeiden teiden varsille.

– Kanta-Hämeen keskiaikaiset pappilat sijaitsevat Hauhoa ja Janakkalaa lukuun ottamatta yli kilometrin päässä keskiaikaisesta kirkosta, Lammilla ja Tammelassa matkaa on kolme kilometriä, Urjalassa jopa yli neljä kilometriä. Tämä on hämäläinen erikoispiirre, Pellinen totesi.

Pappiloiden tonttimaat sijoitettiin usein moreeni- tai hiekkapohjalle. Pappilat rakennettiin niin kutsutun seitsemän huoneen periaatteen mukaan. Jokainen huone, tupa, porstua, kamari, aitta tai karjasuoja rakennettiin omaan hirsisalvoskehikkoonsa.

– Panimotupa ei ollut pakollinen, mutta uuden ajan puolella sellainen usein pappilan yhteyteen rakennettiin, Pellinen naurahti.

Uutta lähdeaineistoa

Pellinen on tutkinut pappiloita paitsi historiallisten lähteiden, kuten karttojen ja katselmuskirjojen myös arkeologisen materiaalin ja menetelmien pohjalta. Hän inventoi vuosina 2012 ja 2013 Kanta- ja Päijät-Hämeen keskiaikaiset pappilat. Aineelliselta kulttuuriltaan pappilat rinnastuvat kartanoihin.

– Hämeessä löytömateriaalissa on vähemmän tuontitavaraa, kuin rannikolla, missä papeilla saattoi olla esimerkiksi omia kauppalaivoja tai laivaosuuksia, Pellinen kertoi.

Hänen läpi käymänsä inventointilöydöt käsittävät lähinnä tiiltä, uuden ajan punasavikeramiikkaa, ikkuna- ja astialasia sekä eläinten luita. Kanta-Hämeen pappilatonttien laajin löytömateriaali on Vanajan pappilan aineisto, joka sisältää keskiaikaista kivisavikeramiikkaa, astialasia sekä rahoja, joista vanhimmat brakteaatit saattavat ajoittua keskiajalle.

Kivirakentaminen oli Itämeren alueella melko yleistä keskiajalla ja esimerkiksi Ruotsissa ja Gotlannissa monet pappilat tehtiin keskiajan viimeisinä vuosisatoina kokonaan kivestä.

– Manner-Suomen puolelta on muutamia löytöjä, esimerkiksi Vanajan pappilan pihasta esiin kaivettu ikkunoiden pystysuoraan muuraukseen sopiva muototiili. Tämä voisi viitata siihen, että muurattuja huoneita on saatettu tehdä myös Suomessa kellareiden yläpuolelle. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että keskiaikaiset kaupunkimme Turku ja Viipuri olivat huomattavasti kivitalovaltaisempia, kuin on aiemmin luultu.

– Olisiko kivirakentaminen ollut yleisempää myös maaseudulla ja ulottunut varakkaampien seurakuntien pappiloihin, Pellinen kysyi.

Pellinen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Suomen keskiaikaisista pappiloista Turun yliopistossa. Seuraavaksi hän aikoo paneutua Pohjanmaan pappiloihin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset