Kaupunkiuutiset

Mielipide: Keskusta asukkaille

Kuva: Juho Peltoniemi
Kirjoittajan mielestä keskustaa ei ole kehitetty toivotulla tavalla. Kuva: Juho Peltoniemi

Uuden kuntatutkimuksen mukaan Hämeenlinnan asukastyytyväisyys on alimpia. Olen yksi tyytymättömistä. Elinympäristöäni on pääasiassa huononnettu.

Toivon parempaa: Ei korkeaa rakentamista. Ei Goodmanin kaltaista ylitiiviyttä ja puuston poistamista. Ei silhuetin muutoksia eli kirkon torni näkyköön.

Keskustasta on hävitetty puustoa ja vihreyttä hyvin monin paikoin, mikä tuntuu myös pölyn kasvaneena määränä. Vihreyttä pitää palauttaa.

Hämeensaaren rantaa ei pidä haaskata sisään päin katsojien areenan paikaksi. Ei rakennuksia rantaan, vaan asukasyhdistyksen toivomaa metsäistä puistoa. Jää- ja palloilukenttä pitää palauttaa Hämeensaareen. Ja Hämeenkaari ja elomessut.

Hämeenkaari paikoituksineen on joukkoliikenteellisestikin järkevää sijoittaa ydinkeskustaan ja Paasikiventien varteen. Ydinkeskusta on joukkoliikenteen solmukohta. Kaaren paikoituksella on käyttöä keskustassa kävijöille.

Keskustan asukki, Hämeenlinna

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset