Kaupunkiuutiset

Keskusta huutaa parkkipäätöstä

– Töitä on tehtävä kovasti, jotta Hämeenlinna pysyy jatkossa kiinnostavana yritysten sijoittumiskohteena. Onneksi yhteistyö kaupunkiorganisaation ja etenkin kaavoituksen kanssa on parantunut viimeisten vuosien aikana. Tämä takaa sen, että pystymme tarjoamaan tulijoille juuri heidän tarvitsemiaan yritystontteja ja tiloja, Linnan Kehityksen kiinteistö- ja aluekehityspalvelujen johtaja Harri Laine sanoo.

Hämeenlinnan seutu oli viimeisimmän valtakunnallisen EK:n kuntarankingin mukaan yrityksen sijoituspaikkana valtakunnan toiseksi vetovoimaisin alue Seinäjoen jälkeen.

Linnan Kehitys julkaisi kuluvalla viikolla Hämeenlinnan toimitilamarkkinakatsauksen. Katsauksen laati Realia Management Oy. Sen mukaan juuri tällä hetkellä kaupungin keskusta-alueen tuleva suunta vaatii nopeasti pysäköintiratkaisun, olipa se sitten millainen tahansa. Teollisuustilojen puolella Hämeenlinnassa ei ole juuri nyt tarjolla yli 5 000 neliön tiloja, kun aikaisemmin vapautuneet toimitilat ovat jo täyttyneet.

– Moreenin alueen kaavoitus mahdollistaa kyllä tilojen rakentamisen hyvinkin nopealla aikataululla, Linnan Kehityksen sijoittumispalvelujen johtaja Ari Räsänen toteaa nykytilanteesta.

Hänen mukaansa kysyntä on virinnyt aivan viime aikoina uudelleen. Edellisvuoteen verrattuna tarjouksia on jätetty huomattavasti enemmän.

Tilaneuvotteluja meneillään

Kaupallisen keskustan myllerryksen aiheutti kauppakeskuksen Goodmanin tulo moottoritien katteelle. Suuntaa jatkosta näyttävät muun Lidlin lopullinen ratkaisu keskustaan sijoittumisesta sekä pysäköintiratkaisu.

– Lidl on sellainen ankkuriyritys, joka vaikuttaa myös toisten kauppaliikkeiden ratkaisuihin. Tilaneuvotteluja käydään nyt keskustankin alueella runsaasti, Räsänen tietää.

Keskustassa ei suuria ratkaisuja tapahdu kuitenkaan ennen pysäköintipäätöstä.

– Se ei ole ratkaisevaa, miten pysäköinti toteutuu, vaan se, että saadaan pysyvä toimintamalli, Harri Laine sanoo.

Pysäköintipäätös vaikuttaa koko keskusta-alueen kehittymiseen. Reskan alueen uudistus suunnitelmia voi hidastaa kauppakeskus Linnan omistajapohjan hajanaisuus.

Toimistotilaa on Hämeenlinna runsaasti, mutta ne ovat useimmiten jo vanhemmissa kiinteistöissä.

– Tilojen lisäksi myös muita palveluja (esimerkiksi siivous ja aulapalvelut) ei ole tarjolla muualla kuin Visamäessä. Tällä saralla Hämeenlinnassa voisi tapahtua kehitystä, Harri Laine puntaroi.

Visamäen alueella päästäneen rakentamaan jo ensi vuonna uusia tiloja. Lähitulevaisuudessa Engelinrannan, rautatieaseman seudun sekä rakennuskeskus Centran rakennushankkeet synnyttävät uutta rakennuskantaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset